Prokuraatorin rouva vihastui hirmuisesti saatuaan kirjeen, puhui sitä ja tätä törkeästä kiittämättömyydestä ja halusi hartaasti jättää käsketyn maksun suorittamatta; sitä hän ei onneksi kuitenkaan rohjennut tehdä ja Kristofferi sai rahansa. Nuori sepänsälli tuli sanomattoman iloiseksi, eikä tuo ollutkaan aivan pieni pääoma taloutta alkaessa!
"Mutta eikö tämä ole kuumain hiilten kokoamista päämme päälle!" muistutti hän kuitenkin riemuitsevalle Tiinalle.
Oi, miten Anna tunsi itsensä onnelliseksi, kuu översti pyysi hänen kättänsä tuekseen, miten kuului suloiselta hänen korviinsa, kun hän kysyi: "mihin menet, lapseni? Tule pian takaisin!"
Översti oli sangen huolellinen hänen terveytensä tähden ja arka siitä, että hän olisi tyytyväinen.
"Sinä olet itkenyt", lausui hän eräänä aamuna, kun Anna tuli puutarhasta, "minkä tähden olet itkenyt?"
Anua hymyili ja koki hiipiä hänen ohitsensa, mutta kun hän tarttui hänen käteensä, hyrehtyi hän taas itkemään.
"Oi, enhän saata pidättää kyyneleitäni! Kun olin poissa, oli mieleni kovin levoton; minä olin niin onneton ja ikävöin niin sydämellisesti sinua ja äitiä, mutta nyt kun olen täällä taas ja minun on niin hyvä olla, en voi olla murehtien muistelematta pientä Klaaraa. Muistathan, isä, miten meillä oli kaikki yhteistä eikä ole täällä pienintäkään paikkaa, mikä ei muistuttaisi minulle häntä. — Tämä on kyllä pahasti, kun puhun teille näin, mutta kun sinä kysyit minulta, niin täytyihän minun vastata."
"Jumala siunatkoon sinua, rakas lapseni, jokaisen kyyneleesi tähden!" lausui äiti ja suuteli hellästi hänen otsaansa. "Mikään ei kiinnitä sinua minun sydämeeni lujemmin, kuin juuri se, että suret Klaaran tähden. Mutta me emme saa unhottaa sitä, että hän pyysi meitä ilolla muistamaan häntä."
Syksy oli erittäin kaunis ja överstin perhe teki lähes joka päivä pienen matkustuksen. Anna osoitti siihen mieltymystä isän ja äidin tähden ja he taas tekivät sen hänen tähtensä, ja niin kaikki kolme virkistyi ja voimistui. Kuitenkaan ei voida sanoa heidän olleen onnellisia — siksi oli Klaaran surullinen muisto aina liian tuore ja epätietoisuus Kustaan kohtalosta tuskallinen, — mutta he iloitsivat toisistansa ja olivat kiitollisia Jumalalle. Toisinaan tuli översti kummallisen levottomaksi, juuri kuin jos hän olisi tuntenut, että hänellä on sangen paljon sovitettavana heille molemmille.
"Oi, miten olet ollut rakas vaimo minulle!" huokasi hän toisinaan äkkiarvaamatta; "ja miten monta murhetta minä olen ajattelemattomuudessani sinulle saattanut! Minä näen nyt oman elämäni sellaisessa valossa, joka lähes kauhistuttaa minua; mutta kuitenkin, Herra olkoon kiitetty siitä, että minun silmäni aukenivat ennen, kuin se olisi liian myöhäistä!"