"Silloinhan eivät voineet sinua seurata."
"Ei, se oli pelkkä mahdottomuus. Kaikissa tapauksissa kuitenki samosin pakoon rivakkailla askeleilla, enkä satuttanut jalkaani maantielle ennenkun Listerby'ssä."
"Eikö siellä sitte löytynyt vihollista?"
"Ei ainoatakaan, eikä ole ollutkaan; mutta en kuitenkaan siellä viipynyt, vaan riensin raittiisti tännepäin, kunnes tapasin talonpoian, jonka kärryillä pääsin aina kaupungin sisälle asti ja nyt olen taas tässä."
"Jumalan kiitos että tulit, aloin jo tulla rauhattomaksi sinun tähtesi."
"Ellen! Ellen, missä olet?" kuului kimakka ääni huutavan Nörrum'in talosta.
"Se on muori, joka kutsuu minua", kuiskasi tyttö ystävälleen, "minun täytyy mennä kotia. Valitse sinä toinen tie, Jens, ja tule sitte ylös meille!"
"Sen teen", vastasi hän ja pujahti varovasti tasaiselle joen mukaan kulkevalle kadulle, jota kulki läheiseen solaan, mikä vei kaupunkiin. Ellen sitävastaan kääntyi päinvastaiselle suunnalle, mennessään tarkasti miettien miten parahiten voisi vastata sitä myrskyä, joka häntä äitipuolen puolesta uhkasi.
III. Vihollinen portilla. — Yleinen hämmennys.
Jo aikaisin Syyskuun 2:n päivän aamulla oli Rotnaby'ssä suuri hämmennys. Monta erilaista huhua risteili toisiaan. Toinen kertoi ruotsalaisten jo olevan kaupungin muurien lähellä; toinen, etteivät he vielä sinne olleet ennättäneet, mutta varmaan olivat marssimassa sinne. Se oli sitä varmempi, koska useat tarinoitsiat tiesivät kertoa, että vihollinen murhasi, ryösti ja poltti Lyckö'n ja Listerby'n valtatien seutuja. Siitä ei enää olut epäilemistäkään, koska päivän koittaissa useampia satoja maalaisia pakeni kaupunkiin, siellä löytääkseen kumminki henkensä pelastusta, kun jo oli heiltä ryöstetty kaikki, jopa kattoki päänsä päältä. Minkä levottomuuden se herätti on itsestään selvä. Jopa nähtiin niiden, joilla oli kalliimpaa omaisuutta taikka rahoja, kiireesti hankkivan niitä mahdollisesti vakaviin turvapaikkoihin, jotta, jos vihollinen saisi niin suuren vallan että voisi tehdä autioksi heidän huoneensa, pahimman vaaran mentyä jotaki olisi tallella. Tosin löytyi siellä myöski monta, jotka ylenkatsoivat sellaisia varokeinoja. Yhteen aikaan vihollisen ryöstämiskertomusten kanssa liikkui mieltäylentäviä kehoitukseen urhoolliseen vastarintaan, kaupungin pormestarille nimittäin — se tiedettiin luotettavalta taholta — oli saapunut kirje sisältäen varmat avun lupaukset niiltä päälliköiltä, mitkä kuningas Fredrik oli määrännyt ruotsalaisia vastaan. Sitäpaitsi herätti edellisen vuoden kokous, jolloin vihollinen kiivaan kahakan perästä mitään toimittamatta sai kääntää hyvästi puolustetuille ja varustetuille kaupungin muureille selkänsä, paljon itseluottamusta.