"Mahtaa niin olla", selitti varovainen Peteri rihkamus. "Se hirttäminen olisi ehkä ollut hyvä, jos se olisi tapahtunut suotuisemmassa tilaisuudessa. Kaikilla on aikansa; mutta oikea aika, kun tuhansittain toisia vihollisia seisoi uhkaavana lähestöllä, ei ollut muutamain vihollisten hirttämiseen. Urhokas, kun tarvitaan, tulee aina olla, mutta myöski varovainen. Se on kallis peili, jota ei koskaan pidä unhottaa, ja sitä seuraten tulee aina voitolle." — "Te kauppiaat", jatkoi Didrik teurastaja, "olette alituiseen varovaisia ja laskette etupäässä, kuinka paljon missäki häviätte taikka voitatte. Mutta kun on kysymyksessä kodin ja isänmaan puolustus, saapi semmoiset laskut heittää selkänsä taakse. Jos ei ennen, kun on koko armeija edessä, vahingoittaisi vihollistaan, luulisin tehtävän huonot markkinat. Siellä täällä vihollisen surmaaminen vahingoittaa koko voimaa, — niin minä opetan."
"Me kauppamiehet", lisäsi Peteri, "saamme laskea useammalle taholle, eikä siis ole ihme, jos olemme toisia vähän varovaisemmat. Minä luulen siltä enemmän maata hyödyttävämme."
"Se on oikein sanottu", huusi Jens leipuri, "minä sanon samaa kun
Peteri."
"Mitä sanotte taikka ajattelette, ei tässä mitään hyödytä", kuultiin kimakkaan naisäänen sanovan. "Te olette kaikki suuria syntisiä ja sentähden tahtoo Herra nyt teitä rangaista. Minä olen nähnyt merkkiä, minä, minä näin 8 päivää sitte; näin viimeksi yöllä."
Puhuja oli elähtänyt vaimo, himmeillä, melkein ruskeilla kasvoilla, terävällä eteenpäin pistävällä kotka-nenällä ja parilla niin mustilla ja terävillä silmillä, jotta tuskin kammoa tuntematta niihin voitiin katsoa. Hän puhuessaan oli tunkeutunut joukon läpi, seisahtuen vasta siihen, missä Didrik teurastaja seisoi.
Hän vähän joutui hämilleen, mutta pian taas rohkaisi itsensä ja kysyi matalammalla äänellä kuin ennen:
"Jumalan rauha, muori Inkeri! mitä merkkiä olette nyt nähneet?"
"Ensi kerralla näin miehiä, naisia ja lapsia voivottain ja itkien kulkevan ympäri kaupunkia, mutta yöllä näin, mitä en koskaan olisi voinut ajatellakaan. Näin tulta ja verta, — oikein ihmisverta — satavan taivaasta; sen olen nähnyt, niin totta kuin tahdon olla autuas!"
"Tulta ja verta", kertoi joukko hämmästyneitä vaimoja, jotka olivat kuulleet Inkerin sanat, ja myöski useampia miehiä yhdistyi siihen.
Itse Didrik seisoi silmänräpäyksen hämmästyneenä, ja yleinen osanotto levisi väkijoukossa sen mukaan, kuin ennustajan sanat tulivat tutuiksi.