"Päätöksemme on tehty, eikä sitä voida palauttaa", sanoi Heikki Hoffman, kun lähettiläs oli mennyt. "Meillä nyt vaan on jäljellä yhdistetyin voimin yhteisen asian eteen työskennellä. Vielä näyttääkseni teille, ettei mitään varokeinoa laiminlyödä, saatte tietää, että tunnin kuluttua lähetän päällikölle Sölvitsborg'iin kirjeen, antaakseni tietoa mikä vaara on edessämme, jolloin hän ei kauemmin mahda viivyttää apua, jos sitä ei vielä ole tänne tulossa. Nyt, hyvät miehet, aseisin, ruotsalainen ei taida viivytellä portillemme tulonsa kanssa!"
"Aseisin, aseisin!" kuului joka taholta. Jokainen kiirehti parahien varustaumaan tulevaa taistelua varten.
V. Merimies Jens'in seikkailemiset.
Ennenkun Hannu Nörrum aamulla oli lähtenet raastuvalle, oli hän käskenyt kaiken työväkensä olemaan kotona. Hän ei katsonut hyödylliseksi niiden, jotka eivät olleet kokoon kutsutut, toimettomina seisoa katuloilla ja torilla, osaksi sentähden kun oli epätietoista, milloin vihollinen oli tuleva, ja toiseksi sentähden, jos sattuisi äkkinäinen päällekarkaus tapahtumaan, oli turva kotia vastaan hyvä olemassa. Asesepän huonekuntaan oli myös merimies Jens sulkeutunut, vieläpä erittäin pyytänyt saada ase kädessä seurata setää, vanhaa Staffania, jos tarvitsi ruotsalaisia vastaan mennä. Hannu Nörrum'in huonekunnia, muori Märta, ei mitään todellista ajattelevaisuutta tällä hetkellä osoittanut. Huoli tytärpuolensa vapauttamisesta nuorelta merimieheltä oli kokonaan poistunut tähdellisemmän tieltä: oman ja miehensä huoneen ja omaisuuden onnesta Ellen ja Jens saivat tänä aamuna, mitä pitkään aikaan ei oltu suotu, keskustella toistensa kanssa. Yksi ja toinen tulevaisuuden toivo tuli silloin esiin, mikä saattoi heidän unhottamaan sitä lähenemää vaaraa, mikä uhkasi kaikkia. Nuoriso voipi seisoa kadotuksen partaalla ajattelematta ja näkemättä muuta kuin hämärässä etäisyydessä kangastavia ilma-linnoja; — niin se on ollut ja niin se eteenkipäin tulee olemaan.
"Mestari tulee!" kuultiin sepän poikain äkkiä lausuvan, ja jokainen uteliaana odotti mitä sanomia isännällä oli sanottavana. Hänen pajaan tultuaan oli kuitenki ensimäinen sanansa kysymys, missä Jens oli jolloin osoitettiin tupaa, mihin hän kohta lähtiki. Siellä hän löysiki etsittävänsä. Merimies, joka istui Ellen'in vieressä pitäen hänen käsiään käsissään, tuli Hannu Nörrum'in sisään astuessa kuumaksi korviltaan, koska tässä pian voi tulla nuhteista kysymys, syystä kun hän näin tärkeänä hetkenä niin huolettomasti oleskeli. Päälliseksi oli hän epätiedossa minkälaisilla silmillä isä katseli hänen suhdettaan tyttöön, mistä eivät kumpikaan vielä olleet sanaa vaihtaneet.
Mutta mestari Hannulla oli muita asioita toimitettavana.
"Nouse Jens", sanoi hän totisena, mutta ei tylysti. "Tässä ei ole aikaa leikkimiseen ja toruilemiseen, vaan jokahisen, ken jotaki kykenee, täytyy toimia yhteisen hyvän eduksi. Sinä olet luotettava, viisas ja uskalias ja kun sen lisäksi sinulla on nuoruuden voimat sekä kokemusta, niin et mahda niinkään vähää voida toimittaa. Tämänpäiväisessä porvariston kokouksessa sanoi herra Hoffman tahtovansa lähettää kirjeen nimismiehelle Sölvitsborg'iin ja olemme yksimieliset, jotta ei lähetettäisi varustettua sotamiestä, vaan joku muu henkilö, mikä herättäisi vähemmän huomiota ja siis paremmin voisi päästä perille, sillä suurinta varovaisuutta nyt tarvitaan. On jo mäiltä nähty kaukana sini-kellervän lipun liehuvan ja sotamiehiä sen ympärillä, jotka arvattavasti eivät ole muita kuin ruotsalaisia, koska tulevat etelästä päin. Ovat myöski vakoojamme kertoneet, että osa vihollisen sotamiehiä on ratsastanut pohjoiseen päin, mennen luultavasti Djupadalin eli Hallebergan tienoilla joen yli, joten siis milloin hyvänsä kaupunkia voivat viholliset piirittää. Kuljettaa kirjettä Sölvitsborg'iin tulisi siis kylläki vaikeaksi; mutta sittenki olen pormestarille sinua esitellyt, jos vaan itse koetukseen tohdit."
"Tohdinko", vastasi merimies Jens, joka Nörrum'in sisääntullessa oli noussut seisomaan ja nyt muhkeasti lenkäsi päätään taaksepäin. "Kukaan ei vielä ole minua pelkurina nähnyt eikä saa vastakaan nähdä. Minä otan vaikka vihollisten keskitse viedäkseni kirjeen oikealle henkilölle."
"Hiljaa, hiljaa", sanoi aseseppä. "Tässä ei ole kysymys sellaisesta nuoruuden kiihkosta, joka huolettomasti ryhtyisi viholliseen, väistämättä ylivoimaa. Ken sillä tavalla menettelee, sillä ei saa olla mitään tärkeitä tietoja toiseen seutuun vietävänä. Tässä etupäässä tulee olla älykäs ja rohkea, kun tilaisuus myöntää. Pääasia on, että päällikkö niin pian kuin mahdollista saapi tietää vihollisen olevan täällä, jotta hän lähettää apua, ennenkun on myöhäistä."
"Sen täydellisesti ymmärrän", vastasi Jens tyynesti ja vakavasti, "ja olen valmis milloin hyvänsä vastaanottamaan kirjeen oikialle omistajalle viedäkseni."