"Oh, en luule sinun kovin pitkälle menevän", vastasi Jens; "sinähän seisot siinä, missä seisot pääsemättä paikastasi."
Hän saattoi sanoa, mitä tahtoi, sillä hän oli varmuudella vakuutettuna, ettei ruotsalainen voinut tulla hänen luokseen. Hän mietti nyt vaan keinoa, miten hänestä parahiten pääsisi; sillä ehkä vihollisensa oli estetty luolaan pääsemästä, oli hän toiselta puolen estetty sieltä pois pääsemästä. Semmoisessa tilassa taas ei hän voinut toimittaa sitä tärkeätä virkaa, mikä hänellä oli. Hetken aprikoittuaan oli viimeinki tuumansa päätetty. Hän vetäysi luolan sisimpään. Kun taas ruotsalainen, joka yhä seisoi paikallaan, näki hänen ilmestyvän, ei ollut yksin pää, vaan koko merimiehen olento, joka tuli näkyviin, vieläpä täydessä vauhdissa ryntäsi häntä kohden. Ratsastaja piti sapeliaan siinä asennossa, jotta helposti olisi voinut torjua vihollisen, millä, miten hän otaksui, ei ollut muuta asetta kuin korkeintaan merimiespuukkonsa, jolla voisi häntä vahingoittaa.
Siinä hän kuitenki suuresti pettyi. Sillä kun vastustajansa oli tullut ainoastaan askeleen päähän, näki hän äkkiä molemmat kädet nousevan pään yli ja seuraavassa silmänräpäyksessä kohtasi häntä suuri kivi niin kovasti, jotta hän kadotti tietoisuutensa ja horjahti taaksepäin ulomman käytävän kiviseinää vastaan. Merimies Jens heti syöksi esiin, paiskasi hänet maahan ja pitemmittä mutkitta juoksi ulos vuoresta.
VII. Herra Werner Passberg.
"Se oli oivallinen poronpaisti se", sanoi Werner Passberg Itä-Blekingen hallitsia taikka, niinkuin siihen aikaan nimitettiin, "nimismies", istuissaan linnan kappalaisen kanssa päivällispöydässä.
"Se on oivallinen", vastasi pappi ja osoittaakseen laitokselle kunniaa leikkasi siitä hyvän palan, "todellakin oivallinen. Kun päälliseksi on langettanut omansa, maistuu se luonnollisesti niin paljoa paremmalta."
"Mitä siihen tulee, niin oli se kehumattaki kaunis laukaus. Minä itse seisoin näin, koirat tulivat sivulta ja poro juoksi tuossa" — herra Passberg osoitti ne erikohdat sormellaan, — "ja näpätessäni olin siis hyvin kaukana, pisimmällä matkalla kuin koskaan olen ollut. Niin, se oli oikein kaunis laukaus ja lihavan paistin sain myöski vaivoistani."
"Sangen lihavan", lisäsi kappalainen luoden toivokkaan silmäyksen pöydällä edessään seisovalle, Rostock'in ollutta sisältävälle kannulle.
"Otetaanpa kulaus päälle", jatkoi nimismies tarttuessaan kannuun ja vieden se suulle. "Lihavain aineiden päälle tulee aina juoda."
"Se on epäilemättäki terveellistä", selitti pöytätoveri.