Kiirehdittiin sentähden heti toimeen. Sotilaat olivat pian jaetut ja arpa lankesi niin että Gudmund Ollinpoiait, Pietari Monpoian, Lasse Vestgöte'n, Longe Bengti'n, Pietari Ollinpoian ja Antti Erkinpoian osakunnat tulisivat sotilaiden kanssa ensimäisiksi valloittajiksi. Nämä joukot jaettiin niin, että Antti Erkinpoian ja Gudmund Ollinpoian pitäisi hyökätä koillispuolelta, jotensaki siinä, missä Kodumskan tehdas nyt on; näitä lähin Pippurimäkien tienoilta eli itäpuolelta piti Lasse Vestgöten ja Pietari Monpoian hyökkäämän ja eteläpuolelta, "Käpäspuun" — joka jo sinä aikana kuroitti kolmirunkoansa — tienoilta tuli Longe Bengt'in ja Pietari Ollinpoian tehdä parastaan.
Viimemainitulle seudulle oli tehty Rotnajoen pii silta, jonka yli oli jo osa sotilaita mennyt päinvastaiselle rannalle, missä kaupungista oli nähty heidän syöksyvän ympäri Bon, Nekkamäen ja niin aina Sölvitsborg'in valtamaantielle asti. Ehkei kuningas Erik personallisesti osaa ottanut taisteluun, mikä tämän jäljestä syntyi, johti hän kuitenki suuremmaksi osaksi rynnäkköä, aina ratsullaan ilmestyen sinne, missä havaitsi tarpeelliseksi jakaa käskyjä sekä tarkastaaksensa, että ne myöski täytettiin.
Rotnaby oli sen aian vaatimusten mukaan hyvästi varustettu. Kolmelta puolen eli pohjoisessa, lännessä ja etelässä oli se ympäröitty Rotnajoelta pohjoispuolella paisuvine putouksineen ja neljännellä puolen oli syvä hauta, minkä molemmat päät olivat joessa, joten kaupunki joka puolelta oli veden sulkemana. Sisäpuolelta varjeltiin sitä sitäpaitsi paalulaitoksella varustetulla vallilla, paitsi pientä alaa lähellä putousta, missä virta väkevämmin syöksyi alas ja jyrkkä louheke sen yläpuolella teki kaiken varustuksen tarpeettomaksi.
Longe Bengt'in ja Pietari Ollinpoian määräsi Erik ensin hyökkäykseen. Se ala mikä heillä oli käytettävänä, oli ahdas kenttä vallin ja joen välissä. Kuu heidän piti laajentaa hyökkäyslinjaa, saivat he muutamia laukauksia "hakapyssyillä" varustetuilta sotilailta, jotka puolustivat varustusta. Mutta kun heidän uhallaan kuitenki piti rynnätä vallille, kaatuivat useammat peitettyihin kuoppiin, joita kaupunkilaiset päivää ennen vihollisen tuloa olivat sinne tänne kaivaneet. Ylimalkaan tehtiin rynnäkkö veltosti. Vaikka kuningas itse oli muistuttanut voimallisesti hyökkäämään, vetäysivät kuitenkin Bengt ja Pietari Ollinpoika mitään toimittamatta takaisin ja masentaaksensa vallilla olevia sotamiehiä antoivat etäältä ampua heitä. Kuitenkaan ne eivät sanottavaa vahinkoa kärsineet koska, samassa kun lau'aistiin, heittäysivät aioissa paalurakennuksen taakse.
Kaupungin koilliskulmalla, missä tasangossa oli helpompi liikkua, olivat sillä aikana sinne määrätyt miehet ruvenneet ryntäämään vallihautoja vastaan. Joukko Smoland'in talonpoikia, mitkä olivat armeijata seuranneet, voidakseen tavallansa olla säännöllisille joukoille avuksi, olivat puolestaan koettaneet risukimpuilla täyttää haudat ja olivat siten hyvän matkaa tällä hyödyllisellä alkutyöllä päässeet eteenpäin, kun heidän vallilta hyvästi tähdätyn ja joka silmänräpäyksessä kasvavan kiväritulen edestä täytyi vetäytyä takaisin. Niille joukoille, mitkä olivat talonpoikia seuranneet, tuli kuninkaalta käsky, että tekisivät urhoollisen hyökkäyksen kaupunkia vastaan, joka tältä puolen luultavasti oli helpompi ottaa.
Nyt törmäsi Antti Erikinpoika voimallisesti joukollaan esiin, onnistui päästä kaivoksen yli ja hyökkäsi vihollista vastaan, joka oli varustuksiensa takana ja myöski vastasi ankaroilla tiheillä laukauksilla. Ruotsalaiset kulkivat kuitenki eteenpäin, tuota pikaa päästen paaluvarustukselle saakka. Tämä oli rakettu paksuista pelkoista, mitkä olivat lyödyt pystyyn niin tiheään, jotta muodostivat muurin. Jokaisen pää oli terävä ja jokaisessa parissa oli niin suuri aukko, jotta pari valpasta silmää siitä voi huomata, mitä toisella puolella toimitettiin, sekä että siihen mahtui kivärin piippu. Tämän varastuksen — joka seisoi lähellä vallia — takana näkivät ryntääjät jalka-sotilaita, varustettuja osaksi hakapyssyillä osaksi keihäillä, ja niiden välissä hyvästi varustettuja porvaria kirveillä ja miekoilla.
Useammat Antti Erikinpoian miehistä ryntäsivät valleilla seisovia tanskalaisia vastaan ja surmasivat joitakuita keihäillä, sillä aikaa kun muutamat kirveillä koettivat, josko pelkot paaluvarustuksessa mahdollisesti antaisivat itseään siirtää pois paikoiltaan. Piiritetyt kohtasivat heitä samoilla varustuksilla, vielä hyväkseen käyttäen korkeammalla olevaa asemaansa. Kaksi sukkelinta ruotsalaista oli kuitenki kyllin hurjapäisiä koettamaan kiivetä ylös korkeata "stakettia", joksi he paaluriviä nimittivät, mutta keskellä yritystä nakkasi eräs porvareista suuren kiven, joka sattui toisen päähän niin hyvästi, että se tunnotonna putosi maahan.
Hänen kumppanillaan näytti olevan parempi menestys, sillä hän oli saanut kädellään kiinni paalun kärkeen sekä löytänyt epätasaisuuden, mihin voi jalkaansa turvata ja nyt rohkeasti uhkasi pistovarustuksellaan lähellä olevia. Useammat vetäytyivät pois ja hän luuli jo varmuudella voittavansa, kun äkkiä poisvetäytyneiden paikalle ilmestyi kookas, harteva mies olkapäille rippuvalla mustalla tukalla. Se oli Hannu Nörrum. Kiiltävä miekka välkkyi hänen oikeassa kädessään ja se putosi musertavana nuolen nopeudella alas ruotsalaisen päähän, joka seuraavassa silmänräpäyksessä hengetönnä vieri maahan. Tämän mieshukan tähden vetäytyivät toiset takaisin ja niin oli ryntäys täksi kertaa torjuttu.
Kuningas Erik, joka läheiseltä kukkulalta oli katsellut ryntäystä, lähetti sanan Antti Erikinpoialle ja Bengt Gudmundinpoialle, etteivät nyt enää tekisi koetusta. Kun hän hetken perästä kohtasi ne miehet, selitti hän päätöksensä olevan, että vihollinen kaupungissa oli kovin voimallinen, jotta ei voitaisi mitään täydellistä edistymistä toivoa, ennenkuin joukot Lyckö'sta, jotka olivat tulossa, ennättäisivät.
"Odotetaan", sanoi kuningas, "siksi kunnes Roland saksalaisten kanssa kenttätykkineen ja heittokoneineen ennättää tänne. Silloin tulee juuttaille toinen leikki."