Jokainen kysyi merimies Jens'iltä, mitä hän voi tietää Sölvitsborg'in tai Åhus'in lähetystä koskevasta asiasta. Mutta hän ei voinut antaa muuta selitystä kuin sen, että v. Hollen vastaus Passberg'in sanaan ei antanut vähintäkään ainetta mihinkään toivoon. Sanansaattaja oli Åhus'issa nähnyt ainoastaan muutamia sotilaita, jotka toimettomina kuljeksivat ympäri, eivätkä ensinkään näyttäneet valmiilta asemastaan luopumaan. Kun myöski nimismiehen kertomus Jens'ille, Sölvitsborg'in heikosta varustuksesta ja avuttomuudesta tuli puheeksi, herätti se kaikissa hämmästystä ja harmia.
"Se on suurien herrain tapa", sanoi Hannu Nörrum katkerasti. "Meidän alhaisen väen kanssa menettelevät, miten tahtovat. Alamaistensa yli on heillä täysi valta, jota, Jumala tietää, he tuskin oikeudella harjoittavat. Jos metsästäjä raukka tulee korkeain miesten jahti-tiluksille, niin voidaan hän laillisella oikeudella — jota pikemmin saattaa nimittää vääryydeksi — hirttää lähimmäiseen puuhun, taikka lähimmäisessä käräjäpaikassa silmänsä puhkaista. Niin, jos joku meistä porvareista, jotka omistamme taloa ja tavaraa, tohtisi pitää metsäkoiraa huviksensa ja hyödyksensä, elämän ja omaisuuden on hän menettänyt. Nämä ja useampia muita oikeuksia ovat herrat itselleen omistaneet; mutta mitkä ovat heidän velvollisuutensa? He eivät katso itsellään semmoisia olevankaan, ei talonpoikaa, joka on maan sydän ja mehu, eikä porvaria kohtaan, joka keinollisuudella ja ahkeruudella hyödyttää heitä. Me saamme vaan murehtia veroista ja luopua kaikesta, jota ne miehet yksinomaisesti tahtovat itselleen; mutta jos vihollinen hyökkää maahan, uhkaa kaupunkejamme ja kyliämme murhalla, ryöstöllä ja poltolla — kuka auttaa meitä silloin? Luultavasti suuret herrat sen tekevät? — Ei, he istuvat silloin rauhallisesti umpinaisissa linnoissaan, jokapäiväisillä pidoilla tuhlaten toisten huokauksia ja hätää, ja me, miten parhaiten taidamme, saamme kokea suojella itseämme."
"Se on tosi!" huusivat kaikki yhtä suuta. "Hannu Nörrum on puhunut oikein. Suuret herrat ajattelevat ainoastaan itseään ja vallitsevat sekä kuningasta, että kansaa ja maata."
"Olisi kuningas Kristian elänyt, hän jota nimitettiin tyranniksi, niin olisi sekä porvarilla että talonpoialla parempi olo kuin nyt", lisäsi Didrik teurastaja. "Hän tahtoi yhteiselle kansalle hyvää ja ainoastaan rikkaruohoja hän tahtoi pois juurittaa. Sentähden menetti hän kruununsa ja vapautensa. Sen sanon julkisesti, vaikka maksaisi pääni."
"Älkäämme siitä nyt puhuko", lisäsi Nörrum, "meidän aikamme ei myönnä mitään pitkiä puheita siitä, mikä olisi ollut parasta; tässä ei ole muuta tehtävänä kuin katsoa, miten itsemme ja kaupungin puolustus parahiten voidaan toimittaa. — Minä esittelen, että kaikki tänne kokoutuneet viipymättä menemme herra Hoffman'in luo, itseltään saamaan tietoja, jos muualta on apua odotettavana. Itse puolestani en nyt sitä enää usko; mutta se on kuitenkin velvollisuutemme ja oikeutemme, luulen ma, että saamme tietää, mitä nimismiehen kirje sisältää. Johtajamme tulee sen meille omalla suullaan lausua."
"Sen neuvon hyväksyn minä", sanoi Olli kirjansitoja.
"Me samoin", lisäsivät muut, ja moniaan silmänräpäyksen perästä olivat he valmiit menemään pormestarin luo. Matkalla, kun saivat tietää, mistä oli kysymys, yhtyi heihin useita muitaki. Siten pian kokoutui suuri väkijoukko Heikki Hoffman'in huoneen edustalle, jonne Nörrum ja pari muuta porvaria menivät sisälle, kaikkein nimessä pyytämään pormestarilta välttämättömiä selityksiä.
Vanha viisas herra koki aluksi eroittaa pois lähetystöä puoleksi kieltämällä, mutta kun porvarit häntä lujemmin ahdistivat, täytyi hänen vihdoin esiin tuoda Werner Passberg'in kirjeen, joka sisälti suuresti epäillyttävän avun lupauksen ja melkein selvään osoitti, jotta Rotnabyläiset saisivat itse puolustaida, miten parhaiten taisivat.
"Niin nyt olette kuulleet, mitä lääninherramme sanoo; hän hallitsee meitä kaikkia ja minä puhdistan käteni tässä asiassa."
"Sillä mahdamme sangen vähän tulla autetuiksi", sanoi Hannu Nörrum vakaalla äänellä; "parempi olisi, jos pormestari valmistaisi meille tilaisuuden harjoitetun väen kanssa tehdä hyökkäys vihollista vastaan, jolloin hän sitä vähemmin odottaa."