"Kas täällä", sanoi Nörrum, kun Jens oli tullut verstaasen, "olen sinulle valinnut varustuksen, jonka luulen hyvin sopivan. On tosin, niinkun näet, lyhyt miekka; mutta sinulle, joka olet enemmän notkea kuin väkevä, luulen semmoisen olevan kaikkein mukavimman. Siinä on sitäpaitsi ihmeen hyvä sointu."
Jens otti miekan ja teki sillä muutamia tyydyttäviä kirpauksia, koettaakseen miten sitä parahiten voisi käyttää.
"Ja täällä", lisäsi aseseppä, "on sinulle keveä rynnäkkö-kypäri, jonka pitäisi sopia päällesi."
"Siitä en huoli", vastasi merimies, "se on minulle sopimaton, enkä minä pelkää kantaa tavallista lakkiani."
"Pelkuriksi en luulekaan sinua; mutta sitä voipi tarvita kaikkein urhoollisin ja aseleikissä enemmänki kokenut, jos hän tulee voimallisemman vihollisen ahdistamaksi."
"No, tahdon sitte koettaa", sanoi Jens tarkastellen kummallista päähinettä. "Sieluni, luulen sen oikeen hyvin sopivan, eikä se raskaskaan ole."
"Päälliseksi näytät oikein miehekkäältä", sanoi mestari Hannu, "ja jos myöski semmoisena käyttäidät, niin tiedän sinulle palkinnon semmoisen, jota pidät suuremmassa arvossa kuin mitään muuta."
"Minkä sitte?" kiirehti Jens kysymään.
"Jos et sitä itse voi sanoa, niin et ole sen arvoinenkaan", vastasi aseseppä karkeasti.
Useampia vieraita miehiä astui nyt perättäin sisään, ja pian oli Hannu Nörrum'ille kokoutunut useimmat kaupungin etevimmät porvarit, niiden joukossa myöski ne, joita tulimme tuntemaan siinä tilaisuudessa, kun Heikki Hoffman raastuvan edessä niin käskevällä vastauksella lähetti kuningas Erikin ensimäisen lähettilään herransa luo.