Aamu oli vast'ikään alkanut koittaa, kun hiljaisuus, mikä vielä Rotnaby'ssä ja sen ympäristöllä vallitsi, katkaistiin äänellä, mikä muistutti jokaiselle ken sen kuuli, ettei nykyään eletty rauhan aikaa. Ääni tuli ruotsalaisten varustuksissa olevista kanuunista, mitkä alkoivat leikkiänsä pientä kaupunkia vastaan. Hehkuvia kuulia eli n.s. heittopalloja vinkuen lensi läpi ilman ja putosi katoille, siellä täällä sytyttäen paloja, mitkä kuitenki heti huomattiin ja sammutettiin. Kun sitä oli hetken kestänyt, huomattiin koilliskulmalla olevien ruotsalaisten valmistauvan rynnäkköön. Niistä Bengt Gudmundinpoika osakuntansa etupäässä tunkeusi esiin.
Rynnäkkö tehtiin aivan samaan kohtaan kuin edellisenäki päivänä; mutta samalla voimalla kuin silloinki otettiin sitä vastaan. Tanskalaiset sotamiehet pyssyillään ja miekoillaan ja rajuimmat porvarit varustetut kirveillä ja miekoilla seisoivat kuin elävä muuri valleilla, valmiina heittämään vihollista takaisin taikka antamaan henkensä. Jälkimäisten joukossa nähtiin Hannu Nörrum ja Staffan seppä, sekä merimies Jens ja kaikki asesepän oppilaat. Näiden lisäksi olivat vielä Didrik teurastaja, Bengt rajasuutari, Olli kirjansitoja ja Sören köysyri, sekä etäämmällä heidän takanaan Jens leipuri ja Sven rihkamus.
Smolandin talonpoiat taaski alkoivat vallihaudan täyttämistä, joka myöski heille onnistui, ehkä tanskalaisten kuulat useampia pakoittivat ruohoa puremaan. Työnsä päätettyä vetäytyivät talonpoiat takaisin jättäen jalkaväelle tilaa, mikä nyt suurempi-lukuisena ja mukavammin kuin eilisessä hyökkäyksessä voi kulkea eteenpäin. Muutamat rohkeimmat talonpoiat, jotka olivat varustetut piilukirveillä, seurasivat myöski mukana ja olivat ensimäiset, jotka vihollisen tulesta huolimatta hyökkäsivät paaluvarustukselle, missä jykevillä aseillaan rupesivat katkomaan vahvoja pelkkoja, siten saadakseen aukon, josta sotaväen oli helpompi päästä takana olevalle vallille. Tätä tärkeätä työtä turvasivat tarkk'ampujat kuin myöski kolme Pippurimäellä, yläpuolella nykyistä alkeisopiston kartanoa olevaa kenttätykkiä, joita Antti Sivinpoika Rolamd oli tuonut yhtyessään edellisenä iltana parilla osakunnalla sekä lipullisella saksalaisia tarkk'ampujia Ruotsin armeijaan.
Yhä likemmäksi vallia tulivat Bengt Gudmundiupoian osastot. Itse kulki hän kahden lipunkantajan kanssa etunenässä, ja väistymättä vinkuvia kuulia taikka uhkaavia aseita karkasivat he paalulaitoksen aukkoon, minkä smolantilaisten kirveet olivat valmistaneet. Kaikki kolme pitivät tämän ohessa niin tasaista kulkua, että yhtä aikaa hyppäsivät kaadettuin pelkkoin yli ja kohta asettivat jalkansa vallille. Useampia laukauksia lähetettiin heitä vastaan ja toinen lipunkantaja kaatui kuolleena maahan. Molempia toisia vastaan tähdättiin turhaan lujia aseita; he poistivat uhkaavat miekat ja keihäät ja onnistuivat tunkeutua kaupunkiin. Kohta askel askelelta seurasivat osakunnan muut miehet.
Ankarata oli se vastus, mikä heitä kohtasi; sotaväki taisteli urhoollisesti, ja voimallisesti menivät useimmat porvaritkin eteenpäin. Hannu Nörrum'in ja Didrik teurastajan lyöntien vaikutuksesta täytyi usean ruotsalaisen purra ruohoa. Heidän vierellä pysyi myöski merimies Jens, ehk'ei, tottumaton kun oli varuksien käytäntöön, voinut harjautuneita sotilaita vastaan itselleen toimittaa sanottavasti suuria etuja. Päinvastoin oli useasti henkensä arvevluttavasti uhattuna, mutta neuvokkuuden ja notkeuden kautta hänen onnistui torjua kaikki häntä vastaan aiotut lyönnit ja pistot, sen ohessa itse antaen yhdelle ja toiselle vastustajalleen merkkiä, jota saivat kauan kantaa.
Kauemmin vastustaa ruotsalaisia tuli kuitenki mahdottomasti, varsinki kun lisäksi Lasse Vestgöten ja Pehr Monpoian osastoin onnistui yli vallin tunkeutua kaupunkiin, sekä niiden jäljessä useampia kuningas Erikin miehiä, niin sotilaita kuin yhteistä kansaa, tuli samaa tietä sisälle. Täytyi askel askelelta peräytyä.
Äkkiä kuitenki taistelu lakkasi. Pyhänristin kirkonkellot kutsuivat Jumalanpalvelukseen ja niiden juhlallisesta äänestä heltyi silmänräpäykseksi raivoisain sotilaiden sydämet niin, että molemmin puolin jäätiin seisomaan ja pikaisella ristimerkillä annettiin tiedoksi, että hetki oli kaikille rukoushetki. Ainoastaan silmänräpäys kesti se tilaisuus. Seuraavassa riehui taistelu taas ja melkein enennetyllä tulisuudella. Tappelussa tuli myöski käänne. Pippurimäen korkeilta töyräiltä heitettiin ei ainoastaan kanuunain, vaan myöski muita kuulia kaupunkiin. Tervalla voideltua triiviä lingottiin sisälle ja tätä tehtiin ei ainoastaan ennenmainitusta paikasta, vaan myöski Nekkamäeltä niin että vähän aian kuluessa oli kaupunki useammassa eri osassa tulessa.
"Tuli on irti", kuului useammalta taholta kaduilla huuto, Kun se ennätti niiden korviin, jotka koilliskulmalla vastustivat ruotsalaisten hyökkäystä, hiipivät useammat helläsydämiset miehet tappelusta ja kiirehtivät kotiinsa, siellä koettaakseen sammuttaa tulta, taikka kumminki pelastaakseen, mitä kalliinta oli. Erinneiden joukossa oli leipuri Jens ja Peteri rihkamus, joiden tappelusta poissa-olo ei tosin paljoa vaikuttanut, koska he sangen veltosti siihen osaa ottivat, niinkuin esim. jos joku lyönti piti tulla viholliselle, he tavallisesti tähtäsivät toisten seljän takaa — myöski tappelu-tapa. Tästä huolimatta ei kuitenkaan tappelusta väistymisensä jossaki määrässä ollut laimentamatta jäljellä olevain rohkeutta, mikä luvulleen huomattavasti suurempaa vihollista vastaan kylläki olisi tarkoin tarvittu.
Hannu Nörrum'ia vastaan, joka vielä hyvällä miekallaan — omakätinen mestariteos — piti kaikki vastustajansa etäällä ja silloin tällöin jakeli hyvästi tähdättyjä ja syvälle koskevia lyöntiä, teki eräs ruotsalainen keihäällään äkillisen karkauksen — karkaus, mikä oli sitä vaarallisempi, kun se tuli sivusta asesepän huomaamatta. Terävän keihään kärjen hyvin harjaantuneella kädellä tähdättynä Nörrum'in kurkkua kohden pitäisi, ihmisellisen ajatuksen mukaan, antaa kuolettava haava; mutta samassa kun sen kuolettavaisena piti kohdata maalinsa, väistyi se äkkiä ja sen sijaan satutti ainoastaan ohimoa, vaan kuitenki niin voimakkaasti, että aseseppä horjahti ja kaatui maahan. Keihäs, näet, kohtasi miehen iskun, mikä sitä suisti toisella tavalla kuin aiottu oli. Miekan käyttäjä heti ilmestyi kaatuneen ja kaatajan väliin ja jälkimmäinen seisoi tässä silmänräpäyksessä kuin ukkosen lyömä. Se ei ollut tavallinen taistelia, joka seisoi edessään — se oli nuori nainen viehättävällä kauneudella. Se oli Ellen, asesepän tytär, joka, kypäri vapaasti riippuvien hiuksien päällä ja puettu keveään rintahaarniskaan, lyhyt miekka kädessä hyökkäsi esiin.
"Nainen täällä", kuului useampia ääniä yhtaikaa, "pois hänen kanssaan!"