Nyt hyökkäsivät esiin useammalta taholta. Taisteliain läpi tunkeusi myöski hurjalla voimalla nuori tanskalainen uhatulle avuksi. Se oli merimies Jens, joka vasta tässä häiriössä huomasi, ken se taisteleva nainen oli. Pelastaa häntä taikka kuolla oli ainoa ajatuksensa, mutta sitä ei saanut toteuttaa; hän ei koskaan ennättänyt niin pitkälle, jotta kätensä ja miekkansa olisi ollut miksikään hyväksi, sillä nyt juuri tuli hänen ja sen väliin, jota etsi, joukko taistelevia vihollisia ja niiden jäljessä seurasi yhä useampia, jotka ikäänkuin valtaan päässyt virta tempasivat mukaansa kaikki, mitä eteen sattui. Niiden edestä täytyi Jens'in väistyä, joten hän joutui kauas siitä, missä vasta oli ollut.
Tanskalaiset pakenevat, ei kuitenkaan vastustamatta, ja ruotsalaiset seuraavat heitä. Didrik teurastaja ja pari ystäväänsä vetäytyvät tappelun kestäissä pois. Sören köysyri kaatuu, vaan samassa töytää hänen sijaansa Pentti rajasuutari. Möllemäen yli suunnittavat useammat tiensä torille. He toivoivat siltä suunnalta pääsevänsä Norresillan yli tullakseen Sölvitsborg'in tielle ja siellä metsäseudulla löytää pakopaikan.
Tämän tapahtuessa istuu joku osa väkeä kirkossa, jossa pappi tavallisessa järjestyksessä pitää jumalanpalvelusta. Sykkivin sydämin kuunnellaan hengellistä puhetta, mutta kuitenkin havaitaan Jumalan huoneessa paljo turvallisempaa oloa kuin muualla. Sitäpaitsi ovat temppelin portit suljetut, ja itse vihollisenki täytyy kunnioittaen katsella sitä pyhää huonetta. Löytyyhän siellä ainoastaan elähtäneitä ja lapsia sisällä!
Mutta pian nämä toivot pettävät. Erään kirkonportin edessä kuullaan melua ja aseiden kalsketta. Kirveet sattuvat ovia vasten.
"Paetkaamme toisen oven kautta!" huutaa useampia ääniä, ja pian väkijoukko syöksee sinnepäin. Pappi on ennättänyt ennen heitä asehuoneesen ja tarttuen erääsen Danneborg'in lippuun astuu hän joukkonsa etupäässä, kun ovet avataan, Osa varustuksia löytyy asehuoneessa, vanhukset anastavat ne ja seuraten herransa kantapäillä kiiruhtavat he kirkkomaalle. "Eläköön Danneborg!" huutaa pappi kohottaissaan punaväristä lippua ja astuu ulos kirkosta. Ainoastaan askel sen ulkopuolella — ja hän kaatuu vihollisen kuulan kuolettamana. Suurella valitushuudolla pakenee kirkkoväkeä eri haaroille; mutta suurin osa seuraa sitä tietä, jota edelliset Möllemäeltä tulleet olivat. Tunnoton vihollinen ei edes anna aseettomain mennä pois; ja ne niiden joukossa, jotka eivät vielä olleet surmatut taikka haavoitetut, joutuvat sinne päästyään vielä useamman päällekarkaajan uhriksi. Itäinen kaupungin portti on jo tullut viholliselle avatuksi. Suurempi osa kuningas Erikin väestä on hurjana vauhdissa hyökännyt Rotnabyhyn siellä murhataksensa ja ryöstääksensä.
Voittohaluisille löytyy siellä paljo saalista, sillä asukkaat ovat niin luottaneet avun lupauksiin, etteivät aioissa piilottaneet rahaansa taikka kalleuksiaan. Kun nyt sen tahtovat tehdä, on se myöhäistä.
Kadut ja aukinaiset paikat, minne ei tuli vielä ollut ennättänyt, suhisivat ruotsalaisista ja saksalaisista sotamiehistä ja talonpoi'ista. Ken omaisuuttaan tahtoo puolustaa, saapi maksaa sen hengellänsä. Siitä huolimatta kokevat kuitenki vielä harjoitetut porvari-joukot estää vihollisen etenemistä ja niin paljon kun mahdollista turvata avuttomia. Mitä kuitenkaan suurinkaan urhous voipi kovin suurta ylivoimaa vastaan?
Taistelu muuttui rajattomaksi verilöylyksi; ei enää kuoleteta ihmisellisellä tavalla — jos muuten ihmiselliseksi nimitetään vertaisensa kuolettaminen — jokahinen ken tulee murhahimoisten tielle surmataan. Ei ikää eikä sukupuolta armahdeta. Lapsenvuoteessa olevia vaimoja pienineen kierretään niihin vaatteisin, joissa makaavat, ja heitetään tuleen; lapset lävistetään keihäällä; ukkoja ja vanhoja vaimoja vedellään tukasta pitkin katuja; on ikäänkuin joukko villejä petoja olisi irti päästetty turvattomaan laumaan.
Sadottain ihmisiä, estettyinä Hvutsborg'iin vievältä sillalta, kokee muulla tavalla itseään pelastaa. He epätoivossaan hyökkäävät sille paikalle, missä joki on kapein ja matalin — meidän päivinä nimitylle Räätäli-virralle — josta hengen vaaratta voipi päästä yli. Vihollinen seuraa heitä sinneki.
Vielä täälläki vastustaa kaksi porvaria, ehkä kaupungissaki monessa taistelussa ovat osaa ottaneet, mutta kuitenki saaneet pitää henkensä. Ne ovat Didrik teurastaja ja Olli kirjansitoja. Nämä molemmat miehet kokevat seuraajia pitää niin kaukana, jotta pakeniat voivat päästä poies; mutta he kamppaileva tuolla kovin monta vastaan: — voimat väistyvät voimakkaammiltaki, ne väistyvät myöski heiltä. Kymmenittäin kiiltävissä varustuksissa ryntää heidän päälleen joen töyräällä, mihin ovat ottaneet asemansa. Kuitenki taistelevat yhä, ehkä vuotavilla verihaavoilla. He horjahtavat ja kaatuvat syvyyteen. Vielä kuolemassaki pitävät he sankariluonnettaan. — Kun he vaipuvat aaltoihin, vetää kuki vihollisen muassaan. Armahtamattomat viholliset kiertäyvät niin toisiinsa kuin kaksi rakastavaista, mitkä pelkäävät toisensa kadottavansa; — se on vihan syleily kuoleman hetkellä. Kukaan ei heitä eroita; pian vaipuvat he satain muiden kanssa syvyyteen.