Se on jotenkin suuri, noin kaksitoista penikulmaa läpimitaten, ja väkirikas. Sen keskellä kohoaa eräs vuori ainakin 3,000 jalan korkeuteen.
Kiikareillamme tarkastelimme Yves ja minä saarta. Näimme silloin, kuinka saaren rannalla liikkui uutterasti puuhaillen satoja villejä. Ne olivat mustia, ilkeännäköisiä Papuas-kannibaleja, samaa lajia, kuin nekin, jotka jo tätä ennen olin nähnyt tuolla toisella Louisiadi-saarella, missä töin ja tuskin pääsin pakenemaan heidän käsistään. Rannalla näimme kookkaita veneitä, joita villit suurella kiireellä näyttivät varustelevan sotaretkeä varten.
Ei ollut epäilemistäkään — retki oli meitä vastaan aivottu. Meidän pieni kuunarimme, joka talla hetkellä avuttomana ajelehti merenvirrassa, näytti villeistä kaiketi hyvin helposti saavutettavalta saaliilta.
Ampuma-aseita oli meillä laivassa ainoastaan yksi revolveri ja kaksi vanhaa pyssyä, jotka nyt huolellisesti ladattiin. Mutta niillä emme juuri mitään sanottavaa olisi voineet saada aikaan noiden mustien joukkojen ylivoimaa vastaan.
"Minä pelkään, ett'emme voi muutamilla laukauksilla, vaikkapa hyvinkin tähdätyillä, tarpeeksi säikyttää noita roistoja ja estää heitä tulemasta kimppuumme. Nuo mustat peijakkaat pääsevät kyllä laivaan, sillä he voivat helposti veneillään piirittää pienen kuunarimme ja nousta kannelle. Kunpa sitä ennen tulisi tuo toivomamme iltatuuli! Silloin meillä vielä olisi pelastuksen toivoa."
Hyvin vakava mieliala valtasi nyt pienen miehistömme tuon uhkaavan vaaran johdosta.
Äkisti juolahti mieleeni eräs ajatus. Olinhan minä jo kerran ennen pelastunut samallaisesta vaarasta suurien lasisirpaleiden avulla. Ehkäpä nyt tälläkin kertaa, jos sirottelisimme kannelle tuhansittain särjettyjä lasipalasia, säästyisimme joutumasta siihen hirmuiseen kohtaloon, että vertahimoavat ihmis-syöjät saisivat meidät tappaa ja syödä.
"Tuokaa kiireesti Jaakko Coolin putelit esille ja särkekää ne palasiksi!" huusin minä. "Nopeasti! Sitten sirottelemme lasisirpaleet ympäri laivan kantta relingin ääreen. Jos nuo mustat hirviöt todella pääsevät nousemaan relingin yli, niin astuvat he heti alastomat jalkansa lasisirpaleissa haavoille ja tulevat siten kykenemättömiksi taisteluun."
"Hyvä!" huusi Yves. "Se on todellakin hyvin käytännöllinen ajatus! Kukapa, Jaakko-veikko, olisi sitä voinut ennakolta aavistaa? Sinun epäonnistunut marjamehuliikkeesi joutuu nyt meille pelastukseksi ja siunaukseksi!"
Putelit tuotiin esille, sekä tyhjät että täydet. Me särimme ne ja sirottelimme sirpaleet molemmille puolille laivan kantta relinkiä myöten, niin että keskelle jäi vain tilaa meidän liikkuaksemme. Vaarallisimmilta näyttivät putelien pohjapalaset, niistä kun törrötti teräväkärkisiä reunoja ylöspäin.