Heillä oli varastossa suuret joukot simpukankuoria ja kauniita helmiä, viimeksimainituita tosin enimmäkseen vaan pieniä, sillä suuret ja kallisarvoiset helmet ovat täällä yhtä harvinaisia kuin muuallakin.
Vaihtokauppa, jota nyt hyvin uuraasti harjoitimme, osoittautui meille hyvin edulliseksi, Jaakko Cool ei vaan täälläkään saanut hedelmämehuilleen menekkiä. Saarelaisilla oli oranseja ja muita makeita hedelmiä hyvin runsaasti, joten he eivät olleet hänen tuotteistaan tietävinäänkään. Ainoastaan noin sata putelia sai hän sukeltajille kaupaksi.
Sitä enemmän nautimme me itse noita nesteitä, ne kun olivat meille kuumuuden rasittaessa todellisena virkistyksenä.
Kaksi kuukautta olimme ankkurissa näiden saarien luona. Tällä ajalla sukeltelivat saarelaiset ahkerasti ja toivat meille suuret määrät simpukoita. Vaikka hai-kaloja olikin saatuvilla, ei kuitenkaan tapahtunut mitään onnettomuutta. Sittenkun meillä mielestämme oli kylliksi sekä simpukankuoria että helmiä, lähdimme tyytyväisinä paluumatkalle, tehtyämme sydämelliset jäähyväiset noille kunnon ihmisille Laughlan-saarilla.
Jaakko Cool oli latonut muutamia satoja tyhjiä puteleita erääseen komeroon laivan kannella; täydet pullot olivat alhaalla lastiruumassa, sillä tilaa niille oli siellä kylliksi.
Aikomuksemme oli päästä Sydneyhin, siellä myydäksemme arvokkaan lastimme. Siellä arveli myös Cool mistä hinnasta tahansa pääsevänsä eroon sekä tyhjistä että täysistä puteleistaan.
Tällä matkallamme etelään päin täytyi meidän purjehtia Louisiadi-saariston ohi ja aivan läheltä sen itäisintä ihmissyöjä-saarta, Rossel-saarta, joka oli niin pahassa maineessa 300 kiinalaisen ja muutamien europalaisten murhan johdosta, josta jo edellä on kerrottu.
Jo muutamien päivien päästä saavutimme me Louisiadit; onnettomuudeksemme kohtasi meitä siellä tyven, jommoiset sillä leveys-asteella ovat hyvin tavallisia.
Sitä saarta, jossa minulle neljättä vuotta takaperin oli sattunut tuo vaarallinen seikkailu vedenhankinnassa, emme saaneet näkyviimme. Mutta minun ajatuksissani eli tuo tapahtuma alituisesti.
Ei tuulen löyhäystäkään. Purjeet riippuivat velttoina. Päivä oli laskeutumassa. Muutamien merkkien nojalla oli meillä syytä toivoa, että pian saisimme vähän tuulta. Muutenpa meillä olikin mitä pahinta peljättävänä. Olimme merenvirrassa, joka hitaasti kuljetti meitä Rossel-saarta kohden. Yhä selvempänä ja huolestuttavampana alkoi ihmis-syöjäin saari näkyä edessämme.