Opettajatar oli hyvin pikainen, etenkin Mealle, joka, useammasti kuin yhden kerran oli lopettanut hänen muutoinkin niukan kärsivällisyytensä. Hän puhutteli Meaa ankarasti; Mea vastasi tylysti. Opettajatar raivostui. Hän nosti kätensä ja silmänräpäystäkään miettimättä löi Meaa vihasta ja nöyryytyksestä hehkuvalle poskelle.
Mea hypähti ylös leimuavin silmin. Hän jätti huoneen, otti hattunsa ja sadetakin, sekä riensi hillitsemättömästi itkien kotiinsa. Huomaamatta hiipi hän täällä omaan huoneeseensa.
Noin tunti sen jälkeen koputettiin ovelle. Martta astui sisään ja toi äidiltään sen käskyn, että Mean tuli viipymättä tulla saliin.
Opettajatar, neiti Ros, oli seurannut Meaa kotiin, valittamaan tohtorinnalle hänen sopimattomasta käytöksestään. Ensin oli Mea ollut sangen tarkkaamaton, sitten näsäkäs, ja lopuksi oli hän lähtenyt kotiinsa keskellä tuntia, huolimatta siitä, että opettajatar oli useita kertoja kutsunut häntä takaisin. — Noin kuului valitus.
Martta koetti puolustaa Meaa, vaan hän sai ankaran käskyn olla hiljaa ja poistua huoneesta.
Mea oli itkenyt kovasti. Astuessaan sisään, oli hän hyvin kalpea, vaan huomattuaan neiti Ros'in, ojentautui hän suoraksi ja heitti uhkaylpeästi päänsä taaksepäin, samassa kuin suuttumuksen puna uudelleen nousi hänen kasvoillensa.
"Sinä olet kohdellut opettajatartasi hyvin pahasti, pyydä häneltä heti anteeksi!"
Mea ei liikahtanutkaan.
Kerta toisensa perästä uudistettiin käsky yhä ankarammalla äänellä, vaan turhaan.
Kylmänä, uhkamielisenä ja taipumattomana seisoi Mea. Hän ei näyttänyt kuulevankaan äitipuolensa sanoja.