"Minä tahdon tappaa itseni."
"Rohkeutta, poikaparka!" sanoin. "Jim, minä sanon sinulle: hän on meidän turviimme paennut, me tahdomme suojella häntä."
"Älä ole järjetön, Jack!" huusi ystäväni. "Me emme mitenkään uskalla ottaa häntä suojelukseemme. Jos me sen teemme, on vaara tarjolla että meitä orjuuden hävittäjinä lynkataan."
"Lähinnä riippuu asia siitä, kuinka lukuisat takaa-ajajat ovat. Ha, tuolla kaukana tulevat he jo näkyviin! Vaan kolme ratsumiestä; yksi heistä on aivan nuori, keltanokka poika."
Neekeri oli laskeunut kyykkysilleen, ettei häntä huomattaisi rannalta.
Hän tirkisteli eräästä kansilaudan raosta etukeulassa.
"Tuo yksi, vasemmalla, on herra Drouot, isäntäni", kuiskutti hän. "Nuori mies on hänen poikansa. Heidän seuralaisensa on herra Girard, tuomari."
Molemmat tilalliset näyttivät komeilta, melkeen herramaisilta, kun he tuossa nelistivät, aivan niinkuin he yksin omistaisivat koko maailman.
"Ehkä niitä tulee vielä useampia noita kuumaverisiä etelämaalaisia", arveli Brewer huolissaan. "Jos olisimme puhtaalla vedellä, silloin voisimme tehdä pilkkaa heistä, kun ei heillä ole venettä. Mutta kun me tässä istumme kiinni, on tämä arveluttava asia. Älä tahallasi tee mitään tyhmyyksiä, jotka saattavat katkaista meiltä kaulan, Jack! Anna ulos musta!"
"En, ystävä Jim!"
"Ehkä me silloin saisimme vangitsemislunnaatkin."