"Mutta älä yritäkään mitään petosta!" sanoi Teach, "muuten saisivat isäsi ja hänen seuralaisensa sen kauheasti maksaa, poikaseni; sinun pitää yksin tulla rahoinesi. Kauanko saattaa viipyä?"
"Seitsemän tuntia", vastasi tilallinen. "Camille, sinun tulee ratsastaa täyttä laukkaa ja kotoa ottaa veres hevonen."
Nuorukainen vakuutti, että hän pitäisi huolta kaikesta. Hän nousi hevosen selkään ja ratsasti itäänpäin erämaahan. Rosvojoukko, jonka nyt täytyi vartoa lunnasrahoja, piti virta-alusta omana vesilinnoituksenaan. Molemmat vangit tuotiin laivan kannelle ja käskettiin siihen asettumaan. Hevoset sidottiin kiinni rannalla.
"Ensimmäinen kauppa olisi nyt hyvällä alulla; käykäämme nyt toiseen", sanoi Teach tyytyväisenä. "Luovuttakaa aseenne pois ja esiin lantit, te kunnon merimiehet!"
"Kuinka, herra, tämäkö on teidän jalomielisyyttänne?" huusin kauhistuneena.
"Ei mitään lörpötystä, arvoisa laivuri! Totelkaa silmänräpäyksessä!"
Jim Brewer ja minä emme siihen olleet taipuvaiset; mutta meidän kumpaisetkin nuoret irlantilaiset ja vanha skottilainen pelkäsivät joukkiota; he tekivät mitä vaadittiin; silloin täytyi ystäväni ja myöskin minun myöntyä. Vastustus olisi ollut hulluutta.
"No, herra, mitä maksatte lunnaiksi veneestänne ja miehistöstä?" sanoi mustaparta minulle.
"Minä olen vaan köyhä laivuri, minulla on niukalti dollarsia", vastasin.
"No, no! Enhän minäkään ole mikään peto ja suosin periaatetta: Elän itse ja annan muitten elää! Mitä teillä on lastina?"