"Siltä näyttää."
Vihuri jyskytti venettä.
"Soo, soo!" sanoi Seppi rauhottavasti ajurin tapaan, joka puhuu virkeille hevosilleen.
"Eihän vaan olla vaarassa?" kysyi Arnold.
Seppi ei vastannut. Hän paheksui arvelua, ettei hänen järvensä voisi olla vaarallinenkin. Ei, tietysti se ei ole vaarallinen; hienoon herraan ei se uskalla kajota. Teki hän mitä tahansa, järvi ei ole siitä tietävinään — ei, vaikka hän puhuisi kalastajapoikien morsiamille korvat täyteen rakkautta! Hieno herra saa sittenkin vapaasti jättää petetyn neidon, jonka omistamisesta kalastajapoika antaisi sydänverensä — — "hohoo, hieno kaupunkilainen, saat pian tulla tietämään, onko järvi vaarallinen!"
Seppi ei vastannut kysymykseen; sen teki sen sijaan järvi, joka alkoi yhä tuimemmin kuohua.
"Sinä tahdot hänet? Kohta, kohta on hän oleva sinun…"
Taasen jyskytti vihuri venettä ja vaahtopää laine syöksyi soutajaa vastaan, ollen vähällä temmata hänet mukaansa.
"Mutta minua et saa, järvi", mumisi hän.
"Niin, olkaa varuillanne!" huusi hän hetken kuluttua kalpenevalle ylioppilaalle ja häädetyllä äänellä lisäsi hän: "Minäkö myös? … Siitä nyt ei tule mitään."