Kaikkein vaikein kumminkin rouva Rossiterin aamutoimista oli hänen miehensä herättäminen. Hän lähestyi vuodetta ja katseli nukkuvata. Tuossa makasi hän, kaunispiirteiset säännölliset kasvot vaimoonsa käännettyinä. Hänen nukkuessa poistui puna tavallisesti hänen poskiltaan ja hänen pitkät ruskeat silmänripsinsä kauniina kaareilivat hänen valkealla ihollaan. Rouva Rossiter'ille oli tämä hänen miehensä kauneus — jolle Rossiter itse ei näkynyt vähintäkään arvoa antavan — alituisena ilon ja ylpeyden syynä. Heidän lapsensa olivat kaikki isänsä näköisiä ja sepä oli äidille mitä suurin lohdutus hänen muutoin niin ilottomassa elämässään.
Hänen sydämmensä pelkäsi, nyt kuin aina, tätä alati uudistettavaa aamutointa, mutta hänen täytyi se tehdä. Hän laski hiljaa kätensä miehensä olalle:
— "Kaarle, Kaarle!" sanoi hän vienolla äänellä.
Vitkalleen aukasi Rossiter suuret ruskeat silmänsä ja loi hajamielisen, uneksuvan katseen vaimoonsa.
— "Kello on kohta seitsemän ja aamiainen melkeen valmis".
— "Minä uneksuin ihanasta kuvasta", sanoi mies veltosti kohottautuen kyynäspäänsä nojalle. Hän katsahti köyhään huoneesen ja sitten hienosti hymyillen vaimoonsa. "Oi vaimoni", sanoi hän, "sinä tulet minulle ilmoittamaan, että paratiisi jälleen on kadotettu".
Kaarle Rossiter aloitti aina päivänsä tämmöisillä puoleksi leikillisillä puoleksi ivallisilla puheilla — — paitsi sunnuntai-päiviä. Näinä vapaa-päivinään nousi hän varhain ja tarttuen siveltimeensä ja maalilautaseensa istahti hän maalailemaan eikä laannut tästä hauskasta työstään ennenkuin myöhäinen ilta pakoittamalla pakoitti hänet siihen.
Rouva Rossiterille oli mitä vaikeinta lastensa mielessä yhteen sovittaa sunnuntaipäivän pyhittämisen tuntoa ja kunnioitusta isää kohti, mutta se onnistui hänelle kumminkin. Hän opetti pienosilleen jo varhain, ett'ei "isää" saisi tuomita niitten sääntöjen mukaan kuin tavallisia kuolevaisia ihmisiä tuomitaan.
Kun Kaarle istahti aamiais-pöytään riensi hänen vaimonsa uunin luo ja toi hänelle sieltä lautasella kaksi munaa sekä viipaleen voita-leipää. Itselleen ja lapsilleen oli hänellä vaan pelkkää leipää sekä palasteltua lihaa edelliseltä päivältä, mutta sitä ei hän sallinut miehensä syödä.
— "Särjenkö munat valmiiksi Kaarleni? Ne ovat kuumat ja minun sormeni eivät ole niin arat kuin sinun", sanoi Minette.