Ja huolimatta siitä, että hänen oma aamiaisensa jäähtyi, auttoi rouva Rossiter ensin miestänsä, palasteli sitten leipää maitoon lapsillensa ja viimeiseksi vasta ryhtyi omaan jäähtyneesen ruokaansa, kahviin ja lihaan.
Monelle kenties näyttänee tarpeettomalta, että näitä satunnaisia vähäpätöisyyksiä näin tarkasti kertoilemme. Mutta nepä juuri kuvaavat sankarimme taloudellista elämää.
Nopeasti lopetti rouva Rossiter aamutoimensa, otti sitten pienimmän lapsensa käsivarrelleen ja läksi ulos täyttämään päätöksen, jonka yöllä valvoessaan oli tehnyt.
Koska hän oli liian köyhä voidakseen käyttää hevois-rautatietä, täytyi hänen, vaikka suruista ja vaivoista uupuneena, kävellä pitkin katuja, lapsi käsivarrellaan, kunnes saapui määräpaikkaansa.
Hän nosti pienosensa toiselta käsivarreltaan toiselle: nousi kapeita, pimeitä portaita myöten vitkalleen ylöspäin ja koputti arasti erästä pientä ovea. Miellyttävän näköinen vaimoihminen aukasi oven ja pyysi tulleitten astumaan huoneesen, joka toimitti kyökin virkaa ja josta lihaliemen haju tuoksusi vastaan.
— "Onko minulla kunnia puhutella rouva Tourtelotte'a?" kysyi Minette.
— "Niin rouvaseni! Missä saatan olla teille hyödyksi?" ja ranskalainen rouva, liukas liikunnoiltaan, oli jo toisesta huoneesta tuonut tuolin, jonka tarjosi väsyneelle vieraalleen.
— "Eräs lady, yksi teidän työn-antajianne, sanoi lähettäneensä tänne koko joukon koru-ompelusta ja kertoi minulle myös, että teillä on enemmän työtä kuin voitten valmistaa".
Minette punastui ja keskeytti puheensa, ja rouva Tourtelotte tarkasteli häntä vilkkailla silmillään huonosta hatusta ja vanhanmuotisesta shaalista alkain aina kuluneesen kenkään asti, joka pisti esiin virttyneen hameen liepeen alta.
— "No entäs sitten rouva?" kysyi hän.