"Rakas vaimoni! Kirjeeni päivä-määrästä näet, että olen saapunut Berliniin. Oikeastaan olemme jo olleet täällä useampia viikkoja, mutta me lähdemme pian Italiaan. Minusta tuntuu kuin vasta nyt oikeen käsittäisin mitä elämä on. Nyt ei minun enää tarvitse orjan töitä toimitella jokapäiväistä leipää ansaitakseni. Päiväni ovat mulle liian lyhyet ja öitäni sulostuttavat ihanat unelmat, jotka minä vielä kyllä toteutan. Oikeassa olin kun väitin olevani määrätty korkeampiin tehtäviin kuin perhettä elättämään. Öin ja päivin kiitän Luojaa tästä uudesta vapaudestani. Kovat olivat nuo orjuuteni ajat — mutta nyt ne ovat menneet. Minä tunnen jalkaini alla tien, joka vie mua johonkin suureen, ja tätä tietä olen päättänyt kulkea päähän saakka. Se vaatii minulta monen vuoden vaivaa ja työtä ennenkuin pääsen täydellisyyteen, mutta minä olen sinne kerran pääsevä. Älä ole milläsikään, älä ole pahoillasi, jos et muutamiin vuosiin kuulekaan minusta mitään. Niin, älä muuta odotakaan. Pitäkäämme kumpikin itsemme vapaina; kumpikin oikeutettuna elämään miten mielii. Toivoni on, ettäs olet onnellinen kodissasi ja lastesi luona. Hyvästi! Kaarle Rossiter."
Mrs Basset katsoi hämmästyneenä rouva Rossiteriin, ja tuo pieni kirje, jota hän vastikään oli lukenut, putosi hänen kädestään lattialle.
— "Aikooko tuo mies todellakin tällä kylmäkiskoisella tavalla erota vaimostaan ja lapsistaan?"
Rouva Rossiter nyykähytti surullisesti päätään, ja hänen kumartuessaan nostamaan kirjettä lattialta, vierähti kuuma kyynel hänen silmistään matolle.
— "Onko milloinkaan moista kuultu!" jatkoi Mrs Basset jälleen. "Hän toivoo teidän olevan onnellinen kodissanne, lastenne luona! Eikö huolenpito lapsistanne ole yhtä hyvin hänen kuin teidän velvollisuutenne?"
— "Hän on suunnittanut itselleen aivan toisellaisen tehtävän".
— "Sitä olisi hänen pitänyt ajatella ennenkuin hänellä oli vaimo ja lapsia".
— "Hän olkoon niin vapaa kuin jos ei koskaan olisi nainutkaan", sanoi vaimo parka hiljaisella päättäväisyydellä.
— "No mitä aiotte te tehdä?" kysyi mrs Basset ihmetellen.
— "Aikomukseni on hakea eroa", vastasi rouva Rossiter levollisesti.