"Sinä olet laiska konna". sanoi mestari eräänä aamuna aikasin. "Täällä syöt ja juot, etkä tee mitään hyötyä".
Hayes ei vastannut mitään, vaikka tunsi itsensä loukatuksi. Hän ei ollut mikään sankari ja olikin vielä aivan nuori. Hän teki säntilleen samaa, mitä useat muutkin pojat olisivat tehneet hänen sijassaan. Hän ei ottanut syödäksensä sinä päivänä. Kun ruokatunnit tulivat, sanoi hän ei huolivan ruoasta, vaan tahtovansa jatkaa työtänsä. Vanha Ranson oli tästä uppiniskaisuudesta aivan lystillisellä mielellä. Hän kertoi vanhoja sananlaskuja paastoamisen terveellisyydestä sekä ruumiille että sielulle ja jätti ruokahuoneesta työhuoneesen menevän oven auki, että ruokahaju pääsisi itsepintaista nuorukaista kiusaamaan. Richard Hayes vaan teki työtä. Mutta välistä, kun vanha herra laski jonkun sukkeluuden hänestä, herkesi hän tuokioksi työstänsä ja kuunteli. Yhtyikö tyttö myöskin muiden nauruun? Jos niin olisi, tahtoi hän tappaa itsensä nälkään-nääntymisellä. Mutta tyttö ei nauranut eikä virkannut sanaakaan.
Illalla, kun tuli pimeä, oli Richard Hayes vielä työssä. satulamaakari istui tupakoimassa pienessä syrjä-kamarissaan. Silloin Margaretha hiipi työhuoneesen ja tulla sipsutteli niin hiljaa, ettei kisälli kuullut hänen askeleitaan, ennenkuin tyttö jo oli hänen vieressään. Tyttö laski kätensä hänen olkapäällensä.
"Tule Richard", sanoi hän, "tule minun tähteni. Tiedän ettet ole hiukkaakaan tänään syönyt".
"Minua on sanottu konnaksi ja kelvottomaksi leipävarkaaksi", sanoi
Richard.
"Älä joutavista huoli", sanoi tyttö. "Tuommoisilla minua huoletat. Tule nyt vaan ruoalle".
"Enkä tule, Margaretha", vastasi kisälli. "On mulla raha-äyri omastakin takaa. Ostan itse leipäni. En tahdo enään syödä toisen miehen pöydässä. Maksettakoon palkkani tunnilta".
"Onko sinussa paha sisu?" lausui tyttö.
"Enpä tiedä, mutta on minussa ainakin oikeuden-tuntoa", vastasi
Richard.
"Vaikka olisikin", vastasi tyttö, "olet jo kylläksi nähnyt nälkää. Minkä tähden koetat tehdä mieleni raskaaksi? No, kun ei tule, vaikka pyydän, niin hyvästi".