Ihmetellen kertoi vaimo Isakin uhraamisesta ja päätti kertomuksensa näillä raamatun sanoilla, jotka hän usein oli kuullut Fuldan luostarissa: "Silloin Herran enkeli huusi Abrahamille, sanoen: 'Älä satuta kättäs poikaan, äläkä hänelle mitään tee; sillä nyt minä tiedän, ettäs pelkäät Jumalaa, ja ettet ole säästänyt ainokaista poikaasi minun tähteni'. Niin Abraham nosti silmänsä ja äkkäsi oinaan tuonnempana, sarvista sekaantuneen tiheään pensastoon. Ja Abraham meni, otti sen oinaan ja uhrasi poltto-uhriksi poikansa sijaan".
Vaimon vaiettua puhui mies: "Siis ei tänään ole käynyt kuten Domaldin, vaan kuten Isakin uhrattaessa kävi. Katso, minäkin olin uhrata lapseni, ei Abrahamin mielessä, totellakseni Jumalaa, vaan vihastuneille, vanhoille jumalille sovitus-uhriksi, ja olin myöskin päättänyt, että käyttäisimme lapsemme lihan ravinnoksi ja siten pelastuisimme nälkään nääntymästä! Mutta kun minä hurmoksissa ja hurjapäisenä astuin viidakkoon, näin siellä kaksi sutta, jotka olivat metsäkaurista raatelemassa. Silloin kaikki valkeni silmäini edessä, miekka kädessä ja lapsi vuodan alla kainalossa hyppäsin esiin ja tapoin pedot! Tuossa on metsä-kauris, jonka Jumala lähetti meille, samoin kuin oinaan Abrahamille, uhratun pojan sijaan!"
Ennustajan tavoin huudahti vaimo: "Isakin uhri on ainoastaan esikuvana suuremmasta uhrista. Sillä kun aika oli täytetty, antoi Jumala Poikansa sovitus-uhrin kaikkein ihmisten synneistä. Ja sen todella tapahtuneen uhrin jälkeen sanomme: Herran vuonna!"
"Niin" sanoi mies masentuneena itsekseen; "tämän vuoden viimeinen hetki on osoittanut, että tämäkin vuosi oli Herran vuosi".
Valkean ääressä tyydyttivät molemmat nälkänsä metsäkauriin lihalla.
Sitten he vaipuivat suloiseen uneen.
Uuden vuoden aamurusko herätti makaajat. He kiipesivät ylös kallio-katokselle, josta mies eilen illalla turhaan koetti tutkia tulevaisuutta. Ihmeen ihana näkö-ala oli nyt heidän nähtävänä: avara, rikas Main'in laakso hohti päivänpaisteessa, taloja näkyi kaikkialta ja satoja koti-lieden savuja kohosi valkoisena pilvenä kirkasta talvi-taivasta kohden. Tätä nähdessään puolisot suutelivat toisiansa, suutelivat lastansa, lankesivat maahan polvillensa ja rukoilivat Jumalaa. — Mies ei vielä uskaltanut katsoa vaimoansa. Mutta vaimo lempeästi nosti hänen seisomaan ja sanoi: "Unhoittakaamme kulunut vuosi, vaikk'ei se ollutkaan paholaisen vuosi; sillä onhan uusi vuosi vasta muutaman tunnin ikäinen ja kuitenkin se jo on tuottanut niin runsaan siunauksen, että me ilomielin tartumme matkasauvaan. Tänpäiväinen matkamme alkaa samoin kuin eilinenkin loppui: Herran vuonna!"
MITÄ MUMMO KERTOI
Tanskaksi kirjoitti J.
Suomeksi käänsi Uppa. [H. E. Wegelius]
Helsingissä,
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1877.
Uuden Suomettaren kustantama.