"Eihän täti mahda olla kipiämpi?"
"Ei, hän on parempi, paljo parempi! Sinä taidat rakastaa äitiäni, näenmä".
Minä en ymmärtänyt häntä; silmänsä kiilsivät niin kirkkaasti eikä hän näyttänyt ensinkään ylpeältä, päinvastoin, hän seisoi niinkuin rukoilevainen.
"Tuo viini, se on kokonaan poistava sairauden, luulen että se on oleva oikein hyvä äidilleni" Hän tuli askelta likemmäs: "Se oli kovin pahasti tehty, kun en ottanut sitä vastaan, Maria, se oli kovin häijysti, ylpeästi! voitko antaa minulle anteeksi? — Kuinka minä rohkenin äitini huulilta pidättää sen rakkaudenmaljan, jonka tarjosit! — enkä minä sanonut sydämmellistä sanaakaan kiitokseksi siitä kun tulit, enkä saattanut sinua kotiakaan. — Tahdotko sittenkin antaa minulle viinin, Maria?"
Minä menin sanaakaan sanomatta sitä hakemaan; sitten me katsoimme toisihimme.
"Oletko käynyt taidekalujen näyttelyssä?"
"En vielä; — onko taulusi siinä?"
"Se tuli sinne toissa päivänä ja on jo myyty. Sain tietää sen tiima takaperin; riensin heti äitilleni ilmoittamaan asian ja nyt sinun tykösi, kahdeksan sataa markkaa on 'Kalastajani' tuottanut minulle, — taitaisipa sentähden jotakin minusta tulla!"
Hän katseli taas minua, nyt en minä tohtinut häntä katsella.
"Jos —".