Hän astui vitkaan luokseni,
Oil loisto silmässään,
Ja kielo, lempikukkani,
Oil hällä kädessään:
"Tän annan sulle merkiksi,
Sit' usein katsele;
Kun päiväsi käy pitkiksi,
Taas mua muistele!
Ma tottunut oon kuulemaan
Kuohuja koskien;
Oon harras ollut laulamaan
Tunteita sydämen,
Mi sykkii povess' impyen,
Ku kaitsee karjoaan
Tai salon jäykkäin poikien:
Oon halpa tyttö vaan.
Min kukkakummut kertoili,
Sen lauluks sommitin,
Ja lehdot mitä uinaili,
Sen sulle selitin.
Oon innostunut laulamaan,
Kun Suomi soittelee,
Mutt' täällä mulle kuiskataan:
"Parletz, ma chère, francais!"
En täällä viihtyä ma voi,
Tääll' outo ollenkin;
Tääll' äänet vieraat yhä soi,
Pois, pois ma riennänkin
Ja siksi luotais luopunen,
Mon pauvre adorateur;
Näin sinusta nyt erkanen,
Hyvästi ja — bonheur!"
—r—r.
SEKIN? NIIN, NIIN!
(Suomennos).
Millinen maa se lienee,
Miss' tie käy kultain nyt — sekin?
Ah, kenpähän sen tiennee,
Mun liekö pettänyt? Niin, niin!
Lintunen sen sanellet
Sa, ku ilmat viiltelet,
Viivy, voi,
Virka, oi!
Ei, sa riennät pojes vaan,
Huolistain et huolikaan.
Yksin lakkaa lauluin näin.
Eipä kukaan kuule säveltäin.
Mik' oil se liverrelmä,
Mi hänet viettel' pois — sekin?
Kuink' säihkynyt lie silmä,
Mi hänet näin lumois? Niin, niin!
Aalto kuohuu rantaan päin,
Perho istuu kädelläin.
Varrotkaa,
Vastatkaa!
Ei, väistytte kumpikin,
Ah, niin teki kultainkin!
Yksin lakkaa lauluin näin.
Eipä kukaan kuule säveltäin.
—r—r.