Se vaipuu — kenties minne vaipuneekaan
— Luo Luojan kertomaan, min täällä nähnyt on.
Mitk' vaiheet katoovaiset täällä vaihdelleekaan,
Ne näkee aurinkoinen, kirkas, varjoton.
Kun itkee ihmislapset vaivojansa,
Tai onnestansa toiset heistä iloitsee,
Niin niitä kaikkia se matkallansa,
Tuo taivaan valo suuri, hiljaa katselee.
Ja illan tullen rientää täältä poisi,
Vaan elomme se kaikki näkee ainiaan.
Oi, Herra, jospa aurinkoinen voisi,
Läp' yönkin loistaa tänne synkkään maailmaan.
—rt—
KOLKKO KESÄ-AAMU.
18 28/6 84
I.
Hiljaa öisen peitteen luopi
Kirkas aamu tieltään pois.
Uuden päivän Herra suopi;
Oi, jos lintuin laulut sois!
Tyynnä kun on järven pinta,
Aamu kirkkaudessaan,
Silloin miks'ei ihmisrinta
Riemuin laula laulujaan?
Mutta kun ei lehdikoissa
Satakielen sävel soi,
Ihmisrinta kuinka noissa
Täysin äänin laulaa voi!