"Joko nyt?"
"Jo, sillä siitä taudista, jonka tähden tänne tulia, olen nyt ihan parantunut," sanoi hän omituisella äänenpainolla, kumarsi syvään ja läksi pois.
"Miten kylmä hän oli ja kummallinen!" ajatteli rouva, "Minä lienen varmaankin loukannut häntä."
Etempänä tapasi hän muutamia naisia, jotka myöskin olivat kylpyvieraita. He tervehtivät kylmästi ja ylpeästi.
"Miten kaikki ihmiset ovat tänään kylmiä ja epäkohteliaita! Vaan se luultavasti tulee vain siitä, että minä itse olen niin erittäin hyvällä mielellä. Onhan tuo tunne niin suloinen, kun tietää voivansa edistää toisten onnea, vaikka melkein häpeänkin itseäni, kun niin kavalasti petän matami Bombia."
Kun Juhana palasi kotiinsa, istui isä sohvassa hyvin juhlallisen näköisenä. Matami Olsen istui itkien.
"Mitä täällä on merrassa?"
"Ei mitään muuta," sanoi laivuri, "kuin että järjellinen ihminen voi menettää järkensä, kun on tuommoinen kelvoton narri poikana ja tuommoinen nuhjus vaimona, joka menee ja kihlaa köyhän ja ylhäisen lesken. Niin, ujella vain, äiti. Kyllä sinulla on syytäkin. Eihän koko Laurkullenissa ole muusta puhettakaan."
"Mutta, hyvä Isä, Olsen, enhän minä ole kihlannut rouva Velkeriä," nyyhkytti matami.
"En minäkään," sanoi Juhana, istuutuen kiikkutuoliin.