"Se on vain pieni muisti."
"Mutta johan te niitä olette antaneet minulle useampiakin."
"Nyt kun kohta eroamme, tahtoisin mielelläni, että te silloin tällöin muistelisitte minua ystävyydellä."
"En minä teitä koskaan unhota."
Konstanse nousi ja meni sisään.
"Ah, niinhän te miehet aina sanotte. Ja kuitenkin tiedän varmaan, että kun kerran pääsette matkaan, niin ette enää muistakaan pikku Alvildaa", sanoi neiti, istuutuen tohtorin viereen, silmät täynnä kyyneliä; sillä hän todellakin rakasti tohtoria ja ero tuntui hänestä katkeralta,
"Te olette suuri lapsi ja sinä pysytte", sanoi Ravn, kumartuen hänen ylitsensä ja ottaen häntä ystävällisesti kiinni kädestä.
"Herranen aika, tohtori, päästäkää minut. Jos joku sattuisi näkemään meidät!"
"Mitäpä vaaraa siinä sitte olisi?"
"Ei mitään, kyllä te oikeassa olette; mutta — mutta — minun — minun täytyy nyt mennä sisään," sanoi neiti hämillänsä ja irroitti hiljaa kätensä, luullen tohtorin vielä pidättävän häntä menemästä.