"Älkää lähtekö pois mamman ja minun luotani, hyvä tohtori."
"Ei, lapseni," sanoi rouva, suudellen Fannia otsalle. "Nyt hän aina pysyy meidän luonamme."
Päivä laski ja levitti viimeiset säteensä kahden ilosta säteilevän parin yli, jotka soutivat kotiin Laurkulleniin.
Sinä iltana ei Olsen pauhannut millekään, ei vaimolleenkaan. Matami sanoi hänellä olleen pari kyyneltäkin silmissä, kun hän jäähyväisiksi puristi Julian kättä, mutta itse hän arveli sen olleen vain merivettä.
VI.
Matami Bomb seisoi kyökissä, kun ovelta kuului koputusta.
"Astukaa sisään!"
Ja sisään astui laivuri Olsen pyhäpuvussa. Matami seisoi kuin kivettyneenä ja näytti niin kummastuneelta, kuin olisi edessänsä seisonut itse enkeli Gabriel tai keisari. Hän veti alas röijynsä hihat, joka aina merkitsi jotakin tärkeää olevan tulossa. Sitte avasi hän oven viereiseen huoneesen.
Olsen astui matamin kaikkein pyhimpään, joka oli koristettu laivuri Bombin, hänen laivansa, vaimonsa ja lastensa kuvilla. Hän istuutui tuolille ja katseli hämillänsä ympärilleen, ja viimein kiintyivät hänen silmänsä matamin sohvaan, joka vaksivaate-päällyksineen ja paksuine toppauksineen kyllä olikin komea katsella, mutta arvattavasti ei istuttavaksi aiottu. Pari kuolevaista, jotka olivat rohjenneet sen mukavuutta koettaa, olivat liian myöhään saaneet pöydän alla katua uskaliaisuuttansa.
"Teillähän on erinomaisen sievä asunto, matami Bomb," sanoi Olsen, saadakseen edes jotakin sanotuksi.