He olivat kaksikymmentä vuotta sitte päättäneet tuon laivan teon yhdessä muiden sen kyläkunnan asujanten kanssa. Kaikillahan muillakin rantalaisilla oli laivat riippumassa kirkoissansa; miksi piti sitte Vangon olla muita huonompi?
Juuri siihen aikaan oli Sören palannut kotiin pitkältä merimatkalta, puujalka vain sen "liha- ja luujalan" sijassa, joka hänellä oli ollut lähtiessänsä. Tuskat olivat olleet hirveät kaukana vieraan maan sairashuoneessa ja vakava merimies oli jo lakannut toivomasta. Lahkolaisuus kukoisti siihen aikaan sairashuoneissa vuoteiden ympärillä, erilaiset kääntäjät riitelivät sairaista, ja Sören joutui erään ahneen miehen uhriksi, jolla oli lyhyt tukka ja yhteen puserretut huulet.
Tulta, tulikiveä, pihkaa ja kaikkea muuta palavaa ainetta oli satamalla satanut heikon vaivaisen korville, ja Sören oli palannut kotiin sekä toisjalkaisena että mieleltään ilottomana.
Hän, ollen jo ihan nuoruudestansa asti hyvin puhdas tavoiltaan, kuljeksi nyt nuristen lakkaamatta valittaen maailman syntisyyttä. Jalantynkän pakotuksiin ja koviin tuskiin, että hänen nyt paraassa ijässään täytyi jäädä muille ristiksi, liittyivät sairashuoneessa herätetyt oman tunnon epäilyt ja arvelut. Hän tietysti oli syntinen ja sentähden hän innolla ryhtyi työhön, kun tilaisuus tarjoutui maksaa "laivan" teolla edes osan suuresta syntivelastansa sinne, jossa kaikki mitättömätkin asiat kirjoitetaan kirjaan.
Muut kokosivat rahaa raaka-aineiksi, vaan Sören otti suurimman uhrauksen niskoillensa: puolivuotisen ahkeran ja väsymättömän työn, joka meni tuon fregatti-rungon sisustamiseen ja laittamiseen täydelliseksi. Fregatti ristittiin "Merimiehen muistoksi", ja oli se ainakin seitsemän jalkaa pitkä perästä kokkapuun nenään mitaten.
Kun se valmistui, kannettiin se hyvin juhlallisesti kirkkoon ja ripustettiin kumuun. Vanha pastori vihki sen puheella, jolla ainakin oli pituutta kylliksi. Sören niisti lakkaamatta nenäänsä pummulisella liinallaan, jossa oli kuvattuna Sevastopolin kukistus.
Kumppanien poikettua juhlallisuuden jälkeen olutmyymälään läksi Sören puujalkansa ja keppinsä avulla käydä nilkuttamaan kotiin päin, taistellen koko sen puolen peninkulman matkan sydämmessänsä vanhaa vihollista vastaan, s.o. ajatuksia, jotka toisiaan milloin puolustivat, milloin syyttivät. Olihan hän ehkä liian usein katsellut kaunista laivaansa, peljäten sen ehkä rupeavan pyörimään vitjoissa ympäri. Ja sen turhamaisen pelkonsa tähden ei hän ollut niin tarkkaan kuunnellut papin sanoja, kuin Sanan julistajaa kuunneltava olisi, vaikkapa hänen puheensa tarkoittikin vain tuommoista laivaa.
Sitte levisi ruma huhu vanhasta pastorista, eivätkä Sörenin ajatukset siitä lainkaan valistuneet. Huono esimerkki se on, jos jokin virkamies hukkaa hänen haltuunsa uskottuja varoja; mutta vielä pahempi on, jos pappi on pahennukseksi seurakunnallensa.
Sillä tosinhan on suurin osa seurakuntalaisia paatuneita, mutta aina kuitenkin on tunteellisiakin sieluja, niinkuin Sörenin, jotka kärsivät siitä, ett'ei heillä ole kykyä inhimillisistä himoista johtaa ainiaan pysyvää siveysohjetta.
Sörenin muoto synkistyi päivä päivältä, sillä eihän hän voinut toisten veljien tavalla haudata verkkojen mukana kysymyksen onkeansa järven pohjaan eikä sitte vetää niitä jälleen ylös välkkyvinä kaloina.