Muutamat sattumalta lausutut isän sanat hänet vihdoin saivat jälleen työhön ryhtymään.
"Niin kauan," sanoi näet isä kerran, "kun on vielä yksi kelvollinen jalka ja kaksi nyrkkiä käsivarsien päissä, niin ei tuolla lailla kuljeksita haavehtien eikä olla muille vaivaksi."
Söreniä vähän hävetti ja hän ryhtyi toimeen. Alkuun oli hän päässyt "kirkon laivan" teolla. Hän teki uuden laivan, joka joutui näyttelyyn, ja siellä sen itse amiraali osti mallivarastoon. Toisia valmistui vähitellen; muutamat joutuivat kirkkoihin, toiset leikkikalu-puoteihin. Muutamat purjehtivat mielenylennyksen, toiset huvin ja ilon vesiä. Ja Sörenin ajatukset purjehtivat mukana, eivätkä enää olleet kotona kalvamassa hänen voimiansa.
Ne laivat näyttivät hänelle maailman kaikenlaiset, ristiriitaiset muodot, joiden kaikkien takaa alkoi hänelle kajastaa suuri, yhteinen, inhimillinen laki, elämän ja siveyden laki. Heränneestä miehestä muuttui Sören ajattelijaksi, ja kun sen havaitsemisesta syntynyt ensi suru ja ahdistus oli ohitse, oli hän vaihtoon tyytyväinen.
III.
Niin kuluivat nuo kaksikymmentä vuotta. Veljet olivat kumpikin löytäneet itselleen vaimon. Sören oli tehnyt itselleen uuden jalan vanhan englantilaisen sijaan, joka oli maksanut seitsemän puntaa. Hän harjoitteli ajattelua ja teki laivoja, sai vähin kokoon rahaakin ja auttoi veljiänsä. Hän melkein oli kaikista arvokkain mies sillä kulmalla, ja se on hyvä kiitos miehestä, joka ei harjoitellut kalastusta.
Vanhan pastorin ajoista oli pikku kirkossa, jonka piiriin tämä kylä kuului, ollut koko joukko pappeja. Pitäjä näet oli papeille vain tuommoinen väliaikainen odotuspaikka, kunnes paremman sattui saamaan.
Nykyinen nuori pastori oli lapsi sekä uskoltaan että töiltään. Hän, oppineen miehen kivuloinen poika, oli kouluajaltaan säilyttänyt rakkauden, joka hänellä aina pysyi kumppanina. Hän näet rakasti merta ja aikomus olikin ollut laskea hänet merelle. Huono terveys kuitenkin teki sen mahdottomaksi, ja niin tuli hänestä pappi.
Hän oli rehellinen ihannemaailman lapsi, hajamielinen, kaino ja näöltäänkin kuin tyttö. Hengellisessä virassaan hänellä ei ollut mitään ristiriitaisuuksia; tosi elämää hän ei tuntenut eikä tahtonut oppiakaan tuntemaan; jos elämä semmoisenaan, kuin se inhimillisessä maailmassa esiytyy, olisi tullut hänelle silmäin eteen, olisi hän väistynyt syrjään sen tieltä ja paennut lukuhuoneensa turviin. Siellä oli hänellä kirjahyllyllä seisomassa pienoinen leikkilaiva, joka jo kouluaikana oli ollut hänellä hyvänä kumppanina. Lisäksi oli hänellä myöskin vaimo ja hiljainen, pieni poika.
Pellolla pappilan takana oli turvesuon haudassa kirkasta vettä. Siellä pastori vietti monta hetkeä pikku poikansa ja pikku laivansa kanssa; vaikea on arvata, kumpikohan enemmin iloitsi laivan purjehduksesta, isäkö vai poika; sattuipa välistä niinkin, että isä otti pojan mukaansa vain sentähden, ett'ei häntä tavattaisi yksin niin lapsellisessa puuhassa.