Mies makasi vuoteella, kädet pään alla; hänen tohvelinsa seisoivat sängyn edessä odotellen. Ja erään ikkunan luona istui nuori, keltatukka tyttö, ommellen ajatuksiinsa vaipuneena.
Mutta ei kukaan heistä puhunut.
Silloin tällöin liikahti lehti ulkona; huone tuli vähän valoisemmaksi ja hiljainen, tasainen humina kulki metsän läpi.
Silloin nosti nuori tyttökin suuret, lapselliset silmänsä ja katsoi räpäyttämättä hetkisen ilmaa, kunnes humina katosi kaukaisuuteen. Hän oli valkoverinen, päivettymätön; sileä, vaaleankeltainen tukka nauhalla sidottu, vähän punertava edestäpäin ja korvallisilta paljosta kampaamisesta vedellä.
Hänen olennossansa oli jotakin äitin siloisesta, pehmeästä muodosta. Ja kuitenkin oli hänessä jotakin vähän vierasta hienoutta ja hentoutta, joka ikäänkuin ei kuulunut tähän tupaan.
Mutta se soveltui hyvin siihen syrjäiseen nurkkaan, jossa hän istui ikäänkuin itseksensä; ja se suli arkaan katseesen, kun hän välistä äitin ryäistessä katsahti häneen ja heti jälleen työhönsä.
Olipa koko siinä nurkassakin jotain vieraan maailman omaista, se kun oli täynnä pieniä koristuskapineita ja kukkakehyksiin sovitettuja kuvia, joita oli leikelty mikä mistäkin. Ja seinällä hänen takanaan oli pienellä hyllyllä kauniisti sidottuja kirjoja: Ingemannin sankariromaaneja, raamattu ja monta nidosta rakkausrunoelmia.
Äkisti alkoivat varikset pauhata tiellä, lentää räpyttelivät rähisten tuvan yli ja kulkivat kirkuen metsään päin. Kahlekoira yritti haukkuen lähteä ja vanha, lahonut metsäportti narisi saranoissaan.
Nuori tyttö oli äkisti katsahtanut ylös; ja kun koira heti vaikeni, kohotti mieskin vuoteelta päätänsä ja katsoi kysyväisesti huoneesen, sillä joku tuttuhan sieltä siis oli tulossa,
Mutta tyttären silmät kääntyivät äitiin, joka liikahtamatta pysyi lietensä edessä ja juuri nyt sai niin kummallisen kiireen puhaltaa tulta, kuin ei mitään olisi tapahtunutkaan. Ensin ei tyttö sitä ymmärtänyt, mutta kun askeleet lähestyivät, niin että saattoi kuulla niiden tahdin, välähti äkillinen, arki tuska hänen kasvoissansa, hänen silmänsä pimenivät ja hän kokosi ompelukapineet syliinsä, ikäänkuin paetakseen.