Vihdoin kumartui Martti hänen ylitsensä ja kysyi hiljaa, eikö jo lähdettäisi kotiin.
Ensin ei Reetta vastannut. Mutta kun Martti toisti kysymyksensä, nousi hän ja läksi mukaan.
Takaovessa heitti hän lyhyet jäähyväiset äitille, joka suuteli häntä otsalle. Mutta kuullessaan isän tulevan kyökkiin riensi hän nopeasti pois ulos metsään ja tietä myöten, niin että Martin oli vaikea pysyä sivulla, Reetan vaatenyytit kainalossa, niinkuin hänellä oli.
Kuu oli juuri laskeutunut metsän taa.
Taivas oli siitä ikäänkuin kohonnut, kirkkaat kultatähdet paistoivat tummansiniseltä pohjalta; oli pureva pakkanen. Mustalta suolta, joka oli maiden varjossa, paistoi jää suoralaitaisista turvehaudoista, kuin hikinen hopea ja suuret kedot säteilivät molemmin puolin tietä, jota he kahden kesken rinnakkain ääneti astuivat.
Martti oli ikäänkuin vähän hämillänsä. Nyt kun toivottu hetki jo oli niin lähellä, tuntui hänestä ihan kummalliselta, että nuori, kaunis tyttö oli seuraava häntä kotiin hänen huoneihinsa, eikä koskaan enää sieltä lähtevä. Hän joutui äkisti aivan neuvottomaksi eikä uskaltanut katsoakaan häneen; ja kun vähän matkan päästä rupesi näkymään keltainen savupiippu ynnä pumpuntanko, alkoi hänen sydämmensä tykkiä kovasti.
Mutta päästyään viimein hänen kanssansa pieneen, pimeään porstuaan ja suljettuaan oven, tarttui hän hänen molempiin käsiinsä ja sanoi sydämmensä pohjasta:
"Kiitos nyt ja terve tuloa, Reetta!"
Reetta tunsi melkein päätänsä huumaavan, kun kuuli oven sulkeutuvan, niin että hänen täytyi nojautua seinää vasten. Mutta Martin sanat kaikuivat niin sydämmellisiltä ja rehellisiltä, ja hänen kädenpuserruksensa oli niin suoravainen ja uskollinen, että hänen sydäntänsä vihlasi, eikä hän kuitenkaan voinut vastata. Vasta sitte, kun hän päästi kädet, kuului hiljainen värisevä: "Kiitos!" mutta silloin oli Martti jo huoneessa etsimässä rikkitikkuja.
Sisästä tuli vastaan suloista lämmintä liedessä iloisesti räiskyvästä tulesta, jota naapurin vaimo oli hoidellut Martin käskyn mukaan, että kaikki olisi valmisna. Kartiinit olivat lasketut alas ikkunain eteen; pöydällä oli tuoreita kukkia vesiastiassa. Kaikki oli oikealla paikallaan, kiiltävää ja uutta, ikäänkuin lausuen terve tuloa! Ja siellä tuoksusi niin puhtaalta ja miellyttävältä.