Martti kääntyi ympäri, näyttäen tulta joka taholle, että Reetta olisi saanut oikein katsella. Hän itse oli kokonaan ihastunut vaikutukseen, jonka se teki, ja katseli autuaassa huumauksessa ylt'ympäri, niinkuin olisi ollut mökistänsä erotettuna hyvinkin pitkän ajan. Piironki, tuolit, sinertävä peili penkin päällä, vanha kello nurkassa, — hän juoksi toisen luota toisen luo, näyttäen Reetalle kaikkea.
Reetta pysyi oven luona; hän tunsi kaikki käyvän ympäri silmissään, mutta suuressa ilossaan veti Martti hänet kanssansa makuuhuoneesenkin ja nosti kynttilän ylös ilmaan, katsellen voitollisena ylt'ympäri.
Siellä oli suuri sänky täynnä vaatteita ja tyynyjä lähes kattoon asti. Ihan uusi vaatekaappi ja silmivadin-jalat tinavatinensa, joita Reetta aina oli halunnut. Äsken kalkitussa kyökissä loistivat vaskiastiat kirkkaina seinillä, vesiämpäri pienellä uudella puupallilla ja kauha sen päällä naulassa, luuta, rautahella ja pieni, kaunis pino kuivia pilkkeitä, kaikki oli valmiina odottamassa vain häntä. Suola-astia, pyyhinriepu ja pitkä rivi valkoisia talrikkeja pesupöydän kohdalla kiilsivät hyllyllänsä niin ystävällisesti, kuin olisivat sanoneet: tule, ota minut!
"No?" hymyili Martti ihastuksissaan ja katsoi Reettaan.
Mutta samassa kääntyi Reetta äkisti pois hänestä, kätki kasvonsa, vaipui istumaan tuolille ja alkoi itkeä katkerasti.
Martti katsoi kauan häneen ja laski hitaasti kynttilän pöydälle. Hän sitä ei ollenkaan ymmärtänyt, mutta hänen kasvonsa muuttuivat kokonaan.
"Etkö, etkö sinä pidä näistä, Reetta?" kysyi hän viimein hitaasti ja epävarmasti.
Reetta ei vastannut, nyykytti vain vielä kovemmin ja kätki kasvonsa. Mutta kun Martti nyt ihan onnettomana kumartui hänen ylitsensä, katsahti hän äkisti kyynelsilmin ylös, kiersi käsivartensa hänelle kaulaan ja sanoi hänelle kiivaasti ja tuskaisesti, teeskentelemättä:
"Tulethan sinä hyväksi minulle, Martti? Minä kyllä tulen hyväksi sinulle, sen minä lupaan; sillä tahdothan sinäkin olla hyvä minulle, vai miten? Tahdothan?"
"Kyllä, tarvitseeko sitä kysyäkään, Reetta…! Mutta…?"