Martti istui leveänä ja perin tyytyväisenä pöydän päässä, vahva lapsi-palleroinen kummallakin polvella. Isoäiti istui vähän keskempänä lattiaa, laulaa rallatellen pienokaiselle, jonka ristiäiset juuri tänään olivat. Ja ikkunan luona puuhaili iso-isä kumarassa, mutta hymy huulilla, pannen tupakkaa piippuun.
Oli juuri päästy syömästä. Pöydällä oli vielä aterian tähteet: munia, keitettyä silliä, paistettua pikku kalaa ja kivivadissa perunoita, vielä lämpiminä, sekä kannussa olutta.
Ikkunoilla oli kirjavia kukkia ruukuissa; niiden välillä istui musta kissa käpäläänsä nuollen. Kaikki näytti niin puhtaalta ja miellyttävältä. Makuukammarin ovi oli auki, niin että suuri sänky näkyi, vaatteita ja tyynyjä täynnä melkein kattoon asti. Sinertävä peili riippui vanhalla paikallaan penkin päällä ja kello raksutteli nurkassansa.
Mutta miten Reetta oli tullut muhkeaksi! Harteva ja vahva kuin äitinsä, leuka lihava ja pää pystyssä, silmät loistavat ja nauru heleä, niin että kaikui vinnille asti joka kerran, kun Martti pöydän päässä koetti laulaa lapsille. Reetta näet seisoi lieden luona selvittämässä kahvia.
Hänen keltatukkansa oli ehkä tullut edestäpäin vielä punertavammaksi paljosta kampaamisesta vedellä, mutta samalla oli se myöskin tullut paksummaksi ja muuten muhkeammaksi; paksut suortuvat riippuivat hikisellä otsalla. Kirjavakukkainen villahuivi, joka hänellä oli päässä, oli luistanut alas niskaan.
Rouva Lunding sai seisoa hetkisen kenenkään huomaamatta; mutta kun hänet vihdoin huomattiin, tuli ihan hiljaista tuvassa.
Reetta sekä kummastui että ihastui hänen tulostansa ja tervehti häntä sydämmellisesti; muutkin nousivat, tervehtivät ja kysyivät kuulumisia. Hänen täytyi käydä istumaan ja nauttia, mitä oli tarjottavana.
Rouva Lunding istuutui ja joi kupin kahvia, jonka Reetta hänelle kaatoi. Mutta hän oli ihan huumauksissa, ja hänen täytyi väkisin tointua sen verran, että voi vastata, mitä häneltä kyseltiin, ja itse kysellä, mitä oikeastaan jo tiesikin.
Reettakin tunsi vähitellen jotakin hämmennystä ja istuutui ääneti penkille Martin viereen. Oli selvää, ett'ei enää oikein tahtonut sujua puhuminen; oli liian monta vuotta välillä. Marttipa siis kohta jäi yksin kyselemään ja vastailemaan, sillä Elsa, iso-äiti, jolla muuten ei ollut kankea kieli, kuten iso-isä sanoi, ei ollut kokonaan unhottanut noita juttuja viisi vuotta sitte, ja sentähden hän pysyi vähän erillänsä.
Sitte, kun miehet ja lapset läksivät katsomaan porsasta ja iso-äiti meni kyökkiin, siirtyi rouva Lunding istumaan Reetan sivulle.