"No, Petter, oletko nyt valmis panemaan puolestasi? Lapset ikävystyvät ja aika vain kuluu."
Petter katsahti pohjaan päin, ikäänkuin olisi vastausta sieltä etsinyt.
"Tottahan nyt olet meillä päivällisellä", sanoi hän, "ehdimmepähän siitä sitte puhua."
"Ehkä et nyt voikaan panna lautaan?" sanoi Paavo. "Se olisi vahinko, sillä nyt on tarjouksia useampiakin!"
"Minäkö en panna pöytään? Ohoh! Minun rahani ei niin pian ruostu kuin muiden, ja vaikk'en katovuosista rikastu, niin enpä toki köyhdykään. Toinen toistansa auttaa."
"Ehkä sitte, veli, olet hyvä ja panet näkösälle summan, sillä minun pitää joutua päivälliselle kotiin."
Petter tuli vähän levottomaksi.
"Päivällisen jälkeen", vastasi hän tyynesti. "Kun on näin kauan odotettu, niin voipihan toki vähän nyt vieläkin odotella, eikä minun luullakseni sinulla mitään hengenhätää ole."
Samassa kuului hevosen kopinaa pohjasta päin. Petter säpsähti ja tarkasteli. Siellä ratsasti renki ilman härkiä; siispä rahat olivat käsissä. Hän kohta tuli pöyhkeämmäksi ja sanoi;
"Mutta jos niin on, ett' olet pulassa, niin saathan tuota samalla apuakin!"