"'Minä kyllä olen sitä arvellut', vastasi hän, käsittäen minun ajatukseni; 'mutta vitjat ovat liian vahvat.'

"'Minulla en niiden avain', sanoin minä. Rouva pyysi minulta avainta ja sai myrkkypullon.

"Nyt palaan kertomukseen, ja siihenhän jäimme, kun rouva läksi miehensä luota, mennäksensä voudin luo yläkertaan.

"Päästyään ylös sai hän odottaa, sillä voudilla oli vieraita. Siellä hän heti joutui kouluun, sillä muutamat hänen vanhahkot, naidut ystävänsä eivät tahtoneet tervehtiä häntä, koska hän oli purkanut avioliittonsa; ja kumminkin oli eräs noista ystävistä miehellensä uskoton, vaan piti itseään liian hyvänä tervehtimään rouva Margrittia. Mitä tästä on sanottava? Silloin pidettiin avioliiton purkamista suurimpana rikoksena.

"Rouva Margrit oli, kuten sanottu, tullut pyytämään voudilta neuvoa, niinkuin tavallisesti koko tuona pulan aikana. Rakastiko sitte rouva voutia? Tuskin, mutta sydän ei koskaan ole niin hetas pettämään itseään kuin semmoisissa tapauksissa. Margritkin luuli rakastavansa toista, kun uskoi toisen kadottaneensa; yksin olemaan ei hän ollut kasvatettu.

"Mutta vouti, hän oli ihan toisenlainen mies, oikea viettelijä. Kumminkaan hän ei ruvennut viettelemään ritarin vaimoa, kun näet luuli siinä pääsevänsä vähemmälläkin tarkoituksensa perille. Sitä paitsi hän uskoi itseään semmoiseksi sankariksi, jonka lumousvoimaa kukaan nainen ei voisi vastustaa. Siispä hän odotteli.

"Nyt joutuvat he puheluun, ja rouva alussa ei aavista mitään, hän kun näet luottaa voudin ystävyyteen ja rehellisyyteen. Rouva puhui elämän vakavimmista asioista, vaan vouti rakkaudestansa, jota rouva ei ottanut korviinsakaan. Hän oli vapaa, mutta tunsi kuitenkin olevansa sidottu; muistojen voima piti häntä vankinaan, ehkäpä myöskin vanha rakkaus. Vouti koetti kaikkia rukouskeinoja, mutta rouva häntä alkoi halveksia. Siitä loukkaantui niin hänen turhamaisuutensa, että hän yritti käyttämään väkivaltaa. Minä tulin sattumalta sisään ja sain antaa voudille päättävän iskun ilmoittamalla rouvalle voudin olevankin kihloissa. Hänen siis täytyi poistua.

"Mutta rouva oli jo, viimeisen toivon ja unelman kukistuttua, käyttänyt ijäisyyden portin avainta. Minä kun tiesin myrkyn tarvitsevan koko tunnin vaikuttaaksensa, käytin tilaisuutta puhuakseni hänelle, niinkuin kuolevalle puhutaan. Mutta näettekös, tämän elämän rakkaus on suuri, ja semmoisina hetkinä on ihmissielu kuin ylösalaisin käännetty tynnyri; kaikki mitä on pohjalla, nousee pinnalle. Minä sain hänet niin pitkälle, että hän halusi jatkaa elämää luostarissa, voidakseen alkaa uudestaan mietiskelyä. Sainpa hänet vihdoin taipumaan luostarin sijasta kotivankeuteen, sillä hartaudenharjoitustahan ne ovat velvollisuuksienkin täyttämiset.

"Hän taisteli ylpeyttänsä vastaan ja katui myöntymystänsä, hän raivosi elämää vastaan, joka oli pettänyt häntä, ja ihmisiä vastaan, jotka olivat valehdelleet ja sanoneet elämää huvitarhaksi. Siinä minä tunnustinkin hänen olevan oikeassa, sillä avioliiton onnettomuus on juuri se, että uskotellaan puolisoille siinä olevan täydellisen onnellisuuden, jota tässä elämässä todella ei olekaan.

"Rouva raivosi, mutta sattumus tuli minulle avuksi. Lapsi alkoi alhaalla kammarissa parkua. Silloin rouva kauhistui sydämmessään ja tahtoi elää, opettaakseen lapsellensa, ett'ei elämä ole semmoinen, kuin sanotaan, eikä hän tahtonut jättää sitä kärsimään samaa, kuin hän itse oli kärsinyt. Miehestänsä hän ei mitään puhunut, tokkopa häntä ajattelikaan. Minä kun annoin hänelle myrkyn, tiesin myöskin vastamyrkyn; mutta minä tahdoin pitää häntä vielä pelossa ja annoin hänelle vähemmän toivoa, kuin itselläni oli.