Juhana kuuli kirveen ääntä ja katsahti sinne päin. Nopeasti ja kursailematta poikkesi hän tieltä, saapui Katrin hakkuupaikalle ja hiipi hänen taaksensa.
"Katri!" sanoi hän kauniilla, hiljaisella äänellä, ett'ei tyttö peljästyisi; sillä mistäpä Juhana arvasi, että Katri oli kuullut hänen tulonsa.
Katri kääntyi tulijaan päin, ollen muka hämmästyvinään. Tietysti hän kuitenkin kohteliaasti tervehti.
"Onko äiti kotona?" kysyi Juhana.
"Tiedäthän, ett'ei hän ole kotona lauantaina."
"No, samapa se, hyvä näinkin. Et usko, miten vaikea on päästä liikkeelle, kun on renkinä; ja sen viran minä heitänkin ihan kohta. Ihan tinkimällä vain sain luvan pistäytyä nyt lauantaina kotona, kun minulla oli tänne tärkeää asiaa. Olen astunut kolme kokonaista tuntia, ja sen arvaat…"
Hän sieppasi hatun käteensä ja pudisti hiukan päätään, niin että hikinen tukka häilyi suortuvina ja ilma pääsi otsaa vilvastuttamaan. Katri seisoi, katsoen lempeästi hänen otsaansa, johon tukanrajan alle oli jäänyt leveä juova, hyvin valkoinen muuhun päivettyneesen muotoon verraten.
"Kuules nyt, Katri!" virkkoi hän nopeasti ja katsahti hänen havuläjiinsä; "onko Grimstaham asumattomana?"
"Grimstahamko? no kaikkia! Kukapa Grimstahamissa asuisi, ei siellä ole edes kissaakaan."
"Sepä oikein hyvä; sitä minä juuri toivoinkin."