"Niin kyllä, ja vähälläpä se oli kestää melkein liian kauan." Niin arveli ainakin Jon.
A. L. KJELLAND.
RAKKAUS JA VIATTOMUUS.
"Laittakaa vain niin, että joudutte yhteen!" sanoi rouva Olsen.
"Niin, en minäkään ymmärrä, miksi ette toimita häitänne nyt syksyksi", lausui vanhempi neiti Ludvigsen, joka ihaili todellista rakkautta.
"Niin teidän pitää!" virkkoi neiti Loviisa, varmaan tietäen pääsevänsä morsiusneitsyeksi.
"Mutta Sören sanoo, ett'ei hänellä ole varaa", vastasi kaikkiin näihin kehoituksiin morsian vähän surumielisesti.
"Eikö varaa!" ihmetteli neiti Ludvigsen. "Kuinka voikaan nuori tyttö päästää suustansa tuommoista sanaa! Jos jo nyt annat nuoren rakkautesi ympärille kasvaa noiden käytöllisten arvelemisten rikkaruohoa, mitä sitte jää jäljelle ihanteellisesta loistosta, jota vain rakkaus voi levittää elämään? Että mies saattaa ottaa lukuun semmoisetkin puolet ja kohdat, sen voi jotenkuten käsittää; mutta sivistynyt naissielu ihan rakkauden kukoistuksessa! Ei, ei, Maria, älä nyt Herran tähden anna noiden halpamaisten raha-asiain himmentää onneasi!"
"Älä mitenkään!" kehoitti neiti Loviisakin.
"Ja toisekseen", neuvoi rouva Olsen, "eihän sinun sulhasesi olekaan niin ihan ilman tuloja. Minun mieheni ja minä alotimme paljoa vähemmällä. Kyllä tiedän, mitä tahdot sanoa, että muka silloin ajat olivat toiset. Tottahan minä sen tiedän, ja ihmettelen vain, että sitä jaksatte yhä muistuttaa meille. Ettekö sitte usko, että juuri meillä vanhoilla, jotka olemme eläneet tuon käänneajan yli, on paras käsitys kaikesta, mitä silloin tarvittiin ja mitä nyt? Kun siis minä, kokenut emäntä, sanon, että sinun sulhasesi palkka, jonka hän saa minun mieheltäni, ja mitä hän muuten voi ansaita sivutuloja, riittää kylliksi talouden perustukseen, niin voittehan kyllä käsittää, että minä siinä otan lukuun myöskin olojen muutoksen."