Rouva Olsen oli ihan innostunut, vaikk'ei kukaan aikonutkaan vastustella häntä. Mutta häntä oli aina tämänlaatuisissa keskusteluissa suututtanut varsinkin nuorten rouvain ihmettely, miten naurettavan huokeata kaikki oli ollut kolmekymmentä vuotta sitte. Sehän ikäänkuin vähensi hänen esikuvallisen emännyytensä arvoa.
Keskustelu vaikutti suuresti morsiameen, sillä hän luotti hyvin lujasti viisaasen ja kokeneesen rouva Olseniin. Ja rouva oli aina siitä asti, kun Maria joutui kihloihin tuomarin apulaiselle, pitänyt hänestä erinomaista huolta. Rouva Olsen oli toimiva vaimo, ja kun kaikki hänen omat lapsensa jo olivat täysikasvuiset ja naimisissa kukin tahollansa, tarvitsi hänen toimihalunsa jotakin vaikutusalaa, ja siksi soveltuivat erittäin hyvin nuoret kihlatut ja heidän asiansa.
Marian äiti sitä vastoin oli hyvin hiljainen. Hänen miehensä, jolla oli ollut jokin pieni virka, oli kuollut niin aikaisin, että eläke jäi hyvin pieneksi. Hän oli syntyisin ylhäisestä perheestä, jossa oli oppinut vain soittamaan pianota. Sitäkin taitoansa harjoittamasta oli hän jo ammoin lakannut, ja vähitellen oli hän tullut hyvin uskonnolliseksi ja haaveilevaksi.
"Kuulkaapas, hyvä Sören! Ettekö te aio pitää häitänne?" kysyi tuomari
Olsen hyväntahtoisella ja lempeällä tavallaan.
"Kyllä," vastasi Sören hitaasti, "kun vain saan varoja."
"Varoja!" toisti tuomari, "ettepä, totta ollen, niin ihan varaton olekaan. Tiedänhän minä, että olette säästäneet —"
"Mitättömän vähän", virkkoi Sören.
"No jaa, vaikkapa vähänkin, mutta sehän osoittaa teillä olevan taipumusta säästämään, ja se taipumus on rahan arvoinen. Kun on niin hyvät paperit kuin teillä ja semmoisia tuttavia pääkaupungissa, niin voittehan milloin hyvänsä ruveta hakemaan pienempiä virkoja ja kun kerran on virkamies-uralla, niin menee — senhän tiedätte — ihan itsestään eteenpäin."
Sören purasi kynäänsä ja näytti kahden vaiheella horjuvalta.
"Olettakaamme nyt", sanoi tuomari, "että jo entisen säästäväisyytenne tuloksilla voitte perustaa kodin suuritta veloitta, niin onhan teillä sitte palkkanne, puhumattakaan sivutuloista, joita tietysti aina voi sattua. Ja olisipa ihme, ell'ei teidän kelpoisenne mies saisi jotakin sivutyötä joutohetkiksi näin eteenpäin pyrkivässä kaupungissa, kuin meidän on."