"Minua pahoittaa, että olen tuottanut teille niin paljon päänvaivaa.
Kertokaahan kuitenkin ensin ne kolme luokkaanne."
Neiti nojautui taapäin tuolissansa, löi kortilla hiljaa edestakaisin sen selkälautaa vasten ja alkoi vallattomalla, opettavaisella äänellä:
"Varsin mielelläni. Ensinnäkin on niin sanottu aistillinen rakkaus, kiihko, intohimo. Se se on vahva ja innokas, se se on saanut suurta aikaan, esiytynyt historian näyttämöllä. Sitä vastaan taistellaan ja taistelussa kukistutaan. Sitte on se rakkaus, jota mies tuntee sitä naista kohtaan, jonka hän tahtoo saada vaimoksensa. Se on perin ikävä ja jokapäiväinen. Sen pohjana on oikeastaan, että mies on rakastunut kotionneen ja että nyt tahtoo sen rakkauden saada muuttumaan vereksi ja lihaksi sievän ja tottelevaisen vaimon muodossa. Se kuitenkin tekee oikein onnellisia avioliittoja, joissa ei ole mitään selkkauksia, ei mitään luulevaisuutta, paljo lapsia ja ankara kuri. Vihdoin parantava, pelastava rakkaus. Se on miellyttävä rakkaus ja erittäin käytöllinen. Kaikki vararikkoiset, veltostuneet, epäileväiset, ihmiskuntaa halveksivat, petetyt, elämään kyllästyneet herrat on pelastettavat siten, että he tapaavat nais-ihanteen, jota he enimmäkseen sanovatkin etsineensä jo aikaisimmasta nuoruudestansa asti. — Voihan sitä rakastaa vielä monella muullakin tavalla, mutta nämä ovat ne kolme pääluokkaa."
Dosentti nauroi.
"Te olette todellakin omituinen."
Neiti pudisti päätänsä kärsimättömästi.
"Oih, älkää huoliko lausua tuota sanaa! minä olen sitä kuullut niin monesti, että olen ihan kyllästynyt siihen."
"Enkä kuitenkaan luule teidän olevan mielissänne, jos sitä ette saisi kuulla. Minä oletan teidän laitanne olevan aivan saman kuin toisten, joita on valittu jäseniksi joihinkin seuroihin ja akatemioihin, he välinpitämättömästi vain nykähyttävät olkapäitään, mutta eivät kuitenkaan olisi hyvillään, jos heitä ei valittaisi."
"Niin, onhan meillä omat heikkoutemme", vastasi hän hymyillen, "vaan, kuten jo sanoin, minä en saa selville teidän tunteitanne. Te ette rakasta kiihkolla, sillä ainoastaan muinaisen Kleopatran kaltainen nainen voisi teidät kahlehtia. Ei teillä myöskään näytä olevan aviorakkautta, sillä siksi kuulutte te liiaksi hemmoittelevan morsiantanne. Eikä tuosta kolmannenlaisesta rakkaudesta tietysti voi olla puhettakaan."
"Ja miksikä ei?"