"Ja otan kiinni poskiparrasta — näin!"
"Eipä hänellä olekaan poskipartaa."
"No, korvista sitte, sinä hiuksenhalkasija, ja annan hänelle aika suutelon — näin. Luuletko hänen silloin pääsevän vähemmällä irti kuin parikymmenisen paperilla?"
"Sä pikku veitikka; kyllä pitäisikin olla sydän kivestä, jos sinulta voisi mitään kieltää, kun tuolla tavalla puhelet", sanoi Terning ja syleili hellästi vaimoansa.
IV.
Lauantaina iltapuoleen oli rouva ahkerassa puuhassa, hän pyyhkieli pölyä ja siisti kaikin tavoin huonetta, katsoen vähäväliä kelloa.
"Liisa, sinun pitää mennä asemalle, ottamaan vastaan Terningiä."
Liisa istui kyökin penkillä, yksityiseen kirjeenvaihtoonsa kiintyneenä, ja maalaili vaan rauhassa suunnattoman suuria variksenvarpaita ruusunpunaiselle paperille eikä ollut tietävinäänkään rouvasta.
"Liisa, sinun pitää mennä asemalle tuomaan pari ruokakoria, jotka mieheni tuo mukanaan."
"Harvoin!"