"Paljon kiitoksia. Olettehan te, setä, oikein jalo metsästäjä. Mutta lähtekäämme nyt saamaan vähän päivällistä."
Paisti tuli pöydälle. Setän mielestä oli siinä vähän omituinen maku, mutta ei hän kumminkaan mitään sanonut. Kun jäljistettä maisteltiin, oli se vieläkin katkerampaa.
"Onpa tässä herkussa varsin omituinen maku."
Rouva Terning punastui ja katsahti mieheensä.
"Minusta se maistuu arsenikilta", sanoi neiti ja katsoi terävästi rouvaan.
"Mahdollista kyllä", vastasi rouva. "Minä en koskaan ole syönyt arsenikkia, enkä siis tunne sen makua."
"Hyvältä tämä ainakaan ei maistu", sanoi setä Pietari ja pani pois lusikan.
Terning söi hyytelöä suunnattomat joukot eikä virkkanut sanaakaan.
Pöydästä noustua jäivät neiti ja setä Pietari vähäksi ajaksi kahden kesken.
"Herra Terning," sanoi hän, "minä mielelläni kysyisin teiltä jotakin. Te ehkä pidätte sitä kummallisena ja luonnottomanakin, mutta omatuntoni pakottaa minua."