"Vai niin!"
"Minä olin hänen vihitty vaimonsa," sanoi leski, vähänen ylevyyden loistoa väsyneissä silmissä. "Hän kuoli vuoden kuluttua häistämme. Hänkin oli nuori, kaunis ja rikas herra, mutta hän joi liian paljon sampanjaa ja hänellä oli liian paljo ystäviä, ja kun jouduimme naimisiin, oli hänen terveytensä jo turmiolla. Mutta kulutanhan tässä hukkaan aikaa. Antakaa minulle lippu, hyvä herra ylioppilas, pienokainen odottaa."
"Minä itse tuon sen. Missä te asutte?"
"Tässä vieressä. Toinen ovi, kun tulette portaita myöten."
"Hyvä."
"Ettehän ole pahastuneet minuun."
"En suinkaan. Minä tulen paikalla."
"Kiitoksia paljon." Ja leski läksi.
Isäntä pyysi hiljaisuutta.
"Fredrik aikoo puhua!" huusivat vieraat ja vaikenivat.