"Mutta nyt olet väsyksissä, nyt pitää sinun levätä vähän!" sanoi äiti, pannen lipunvarren hänen käteensä, niin että lippu peitti hänen rintansa.
"Mamma!"
"Mitä nyt, lapseni?"
"Minä pyydän Jumalalta anteeksi, että sanoin häntä pahaksi. Hän on hyvin hyvä, kun lähetti tänne niin hyvän herran."
Hän makasi vähän aikaa, silmät ummessa; sitte avasi hän ne vielä kerran, hymyili ystävällisesti ja sulki ne jälleen.
Kalpeilta huulilta läksi vienoinen puhallus, niinkuin kynttilää sammuttaessa, ja kuolema oli ainiaaksi sammuttanut hänen elämänsä valon.
Äiti istui kalpeana ja ääneti sängyn vieressä. Raskain suru on useinkin kyynelitön.
Fredrik nousi, lähteäksensä.
"Jääkää hyvästi, huomenna tapaamme toisemme."
"Kiitoksia kaikesta!" Muuta ei leski saanut sanotuksi.