"Olkaa hyvä, rouva, pyydän minä, ja jättäkää lasteni kasvatus ihan omaksi huolekseni", sanoi matami. "Minä en annakaan niiden tottua syömään muiden puutarhoista marjanraakaleita enkä kaivelemaan koloja muiden hyviin, kiillotettuihin sohvapöytiin."
"Minun tietääkseni ei minun tyttäreni ole syönyt teidän raakaleitanne eikä turmellut sohvapöytiänne; mutta jos kuitenkin niin on tapahtunut, niin kyllä minä vahinkonne korvaan", sanoi rouva Velker ja astui sisään.
Neidet Knegt siirtyivät myöskin pois, ja matami läksi omille askareillensa.
Iltasilla istui rouva Velker lukien. Pikku Fanni oli jo nukkunut.
Ovelta kuului koputusta ja Julia astui sisään sukkasillaan.
"Antakaa anteeksi, rouva Velker, että tulen näin myöhään; mutta minulla olisi niin tärkeätä puhuttavaa teille."
"Mitähän sitte, Julia?"
"En oikein tiedä, tohdinko sitä sanoakaan."
"No hyvänen, olenko minä sitte niin pelottava?"
"Ette, vaan päinvastoin, ja sentähden minä kaikkein ensiksi pyydän teitä olemaan niin hyvä, ett'ette kohtele minua niin hyvästi, milloin täti näkee."
"Siinäkö kaikki on?"