"Eroitushan se nyt talossakin lienee ja kun minä myyn sen päällisineen päivineen!"
"Viidessä tuhannessa on kyllä tän talon hintaa!"
Nyt katselivat isä, äiti ja poika toisiansa. Kauvan he näyttivät miettivän, mutta vihdoin isäntä lausui: "Kyllä siinä viidessätuhannessakin on rahaa, vaan tää talo ei ole sillä maksettu."
"Ei kopekkatakaan enempää ja käteenne luen rahat, jos myydä tahdotte.
Viisi tuhatta! ja sanassani pysyn."
Taavetti pani nyt lakin päähänsä ja alkoi astua ovea kohden; hän jo seisoskeli pihalla.
Sillä välin kesti vilkasta neuvottelua kamarissa, jossa sommiteltiin asiaa sinne ja tänne ja tultiin viimein siihen päätökseen, että kukaan ei enempää maksa kuin Taavetin lupaaman summan. Sopisi kumminkin koettaa edes viittäsataa lisään kysyä. Siinä toivossa meni isäntä pihalle, jossa näki Taavetin seisovan.
"Viisi tuhatta viisi sataa! Tuoss' on käsi!" sanoi Naavalainen.
"Turha vaiva, hyvä isäntä, turha vaiva! Se on sanottu, mikä sanottu."
"Olkoon menneeksi!" Isäntä otti Taavettia kädestä ja talutti kamariin.
"Viisituhatta kaksi sataa", huusi isäntä. "Erota poika!"