Halla tahtoi pahasti hätyytellä Naavalankin peltoja, vaikka sijaitsivatkin pitkin joki-vartta. Muualla ne meni vallan mitättömiin. Pynnölän jyvävarasto oli hyvänä apuna, niin että Naavalassa syötiin selvää leipää katovuotten läpi. Suuret kerjäläislaumat majailivat viikottaisin Naavalassa, jossa he saivat riittävän ravinnon, vaan kyllä jyvät loppuivatkin ja rahaa täytyi ruveta käyttämään matto-jauhojen ostamiseen. Kuitenkin lievitettiin hätää niin laajalti kuin mahdollista Taavetin ja Leenan toimesta.
Nämä vuodet antoivat Taavetille paljon työtä. Valituksia tuli joka puolelta ja hän tahtoi omin silmin käydä katsomassa hädän alaisissa taloissa ja mökeissä oliko tarve todellinen vai teeskennelty. Kamaloita näköjä sai hän monessa paikassa nähdä, kun ihmiset olivat kuolemassa olki-puru suussa. Ei vähempää kuin 50 taloa huusi hän huutokaupassa, jotka myytiin veloista ja maksamattomista veroista. Vaan sitten hän ne taas jok'ikisen lahjoitti omistajillensa takaisin.
Vihdoin, kun ei hätä laannut häilyttämästä paikkakuntaa ja rahat rupesivat loppumaan, otti Taavetti kynän käteensä ja kirjoitti Moskovaan:
Hyvä eno!
Minä en juuri ole semmoinen, joka ruoan apua pyydän, mutta nyt minun täytyy se tehdä, sillä täällä on surkeat ajat. Minä rukoilen siis Teitä toisten tähden, jos voisitte auttaa.
Teidän sisarenne poika Naavalan Taavetti.
Vastausta ei tähän tullut, kuukautta myöhemmin eräänä iltana ajettiin kyytihevosella Naavalan pihaan. Taavetti sytytti lyhdyn ja riensi tulijalle vastaan. Siinä nouseskeli reestä paksunlainen herrasmies, puettuna uljaasen turkkiin ja karvalakkiin.
"Oletteko enoni?" kysyi Taavetti arvaten kuka vieras oli.
"Olen! Sinäkö olet Naavalan Taavetti?" sanoi eno, alkaen astua isännän jäljessä lyhdyn valaisemaa tietä kamariin.—"Ompa tämä aikamoinen talo!"
Leena otti sydämellisesti iloissaan vierasta vastaan ja auttoi turkkia pois. Samassa astui Pynnöläinenkin kamariin hän oli huoneesensa kuullut vieraan tulleen.