"Lapsi rukka on väsyksissä", puheli äiti syötyään ja kuletti Elsan kamariin, johon tuli Marikin. Sinne laittoi äiti heidät nukkumaan pieneen sänkyyn, jossa ennenkin aina olivat nukkuneet.
"Lukekaa siunaus", sanoi äiti ja lähti.
Elsa pistäysi huppukorviin ja peitteen laidatkin kääri tarkoin alleen ettei rakoa jäisi. Tuntui niinkuin siellä peitteen ulkopuolella olisi uusi isä ollut, tahi jotakin semmoista pahaa. Vaan hupussa kuin oli niin ei peloittanut, tuntui vaan turvalliselta. Eikä nyt tuntunut niin tuskalliselta olo kuin iltaspöydässä, pahalle ja tympeälle kuitenkin. Hänen entinen oma sänkynsähän se oli, jossa hän nukkui, vaan se oli nyt toisessa huoneessa ja eri peitekin oli.
Uni ei tahtonut tulla silmään. Puoli horroksiin vaipui, ja siitä aina säpsähti hereilleen kuin yritti näkemään jotain pahaa unta.
Hän luki siunauksen ja painoi silmänsä umpeen.
Pikipallot oli hänellä olevinaan silmäin siassa ja Mari nauroi ja ilvehti… Isäkin oli kotona ja korjasi tuolin jalkaa ja sitten tuli hänen luokseen, vaan olikin parta punane… Tuli hyvin likelle ja hieroi parralla hänen poskiaan…
Elsa parahti huutamaan ja heräsi. Häntä pelotti nyt niin että valveillakin yhä itki. Ja äiti kuin tuli katsomaan, itki Elsa sedän viereen päästäkseen. Uusi isäkin tuli siihen ja sanoi:
"Hyi, kuka se yöllä juonittelee? Iso tyttö! Nuku nyt vaan, että muutkin saavat nukkua."
Elsaa peloitti, ei tohtinut puhua mitään. Vaan kuin uusi isä meni, pyysi hän äidiltä yhä päästäkseen sedän viereen. Äiti veikin viimein.
"Tämäpä taitaa ollakin aika passattava," sanoi uusi isä. Vaan äiti laski Elsan sedän viereen ja sanoi: