UUSI ISÄ.
Kirjoitti Liisa Tervo.
Setänsä luona maalla oli Elsalla hauska olla, ettei hän kaivannut mitään. Koti-ikävä oli kerrassaan haihtunut eikä isäkään enään muistunut mieleen. Siitä olikin kauvan jo kuin isä oli taivaasen mennyt ja setä oli niin hyvä, aivan kuin isä.
Setä kuin kotosalla oli, niin sen kintereillä pyöri alinomaa, riekkui sylissä ja kaulassa kilvan talon lasten kanssa. Ja kuin setä oli päivän poissa, niin kuin metsässäkin, niin oli semmoinen kaipuu, ettei tahtonut päivä kulua. Aina kujan suuhun menivät katsomaan että eikö jo tule, aina vähän väliä. Ja kun näkyi niin silloin lähtivät kolmikannassa juosta piristämään vastaan. Helli riepu se aina jälkiin jäi kuin oli pienin, mutta Hilma ja Elsa tasaväkiset ollen jotenkin yhteen aikaan sedän luo pääsivät. Heti käsistä kiinni tormusivat ja siinä hyppivät lieskasivat iloissaan.
"Isä, isä!" hoki Hilma.
"Setä, setä!" Elsa hoki.
Setä naurusuin astui keskikujaa pallerehtava tyttö kummallakin sivulla. Mutta kuin tulivat Hellin luo ja tyttö kädet ojennuksissa seisoi ja hätäilemällä pyrki "itän tyliin", niin silloin saivat Elsa ja Hilma tyytyä takin liepeestä kiinni pitämään. Mutta hyvähän tuo oli siinäkin reppasta, mieluista hyvinkin.
Vaan kuin setää kaupunkimatkalta odotettiin, niin se tuskaa oli. Sitä häärittiin sisältä ulos ja ulkoa sisään lakkaamatta ja kyseltiin vuoroon äidiltä vuoroon Inka Pietalta, niin että ne olivat aivan pahemmassa kuin pulassa.
Tänään odotettiin setää kaupungista. Lapset odottivat joka hetki tulevaksi siitä saakka kuin silmänsä aamulla auki saivat. Ja juoksivat keittiössä aina kysymässä, että tuleeko kohta. Kaikki kolme yhtaikaa hulmausivat kysymään, Elsa etunenässä.
"Pysykää lapsi rukat siellä muissa huoneissa, täällä te särette astiat ja kaadatte mitä eteen sattuu", sanoi äiti. "Menkää pirttiin kuuropiilosille".