"Kun tuo pienin edes sinulta kuolisi", sanoi taas emäntä, vakavan näköisenä.
Sannan sydäntä piirti kipeästi ja suusta pakkausi tulemaan tunnustus, että sydämen alla vielä yksi kasvaa. Mutta ei sitä tullut sanotuksi. Kyyneliä vaan pyyhkäsi silmistään ja huokasi: "Niin", ja nieli alas karvaan palan.
"Minnekäs te nyt täällä pääsisitte asumaan?" päivitteli emäntä.
"Ei sitä tiedä … saaneeko missään."
"Kyllähän se on paha, kun noita lapsia on niin monta. Mutta saaneehan jossain. Olkaahan nyt tässä edes huomiseen saakka."
Se lohdutti Sannaa suuresti, kun emäntä noin ystävällisesti kohteli.
IX.
Nurkanperäisten kova kohtalo säälitti muutamia isäntiä niin paljon, että he kutsuivat kokoon muitakin miehiä päivittelemään mitä olisi heidän hyväksensä tehtävä. Useat lausuivat kokouksessa hyvinkin tylyjä sanoja ja arvelivat, että asia olisi kunnan yleisen vaivaishoidon autettava, eikä yksityisen kyläkunnan. Lopulta tultiin kuitenkin siihen päätökseen, että ostettiin eräs hylky-mökki asunnoksi, kun eivät missään saaneet vakinaista kortteeria. Elatuksesta saisi Sanna itse huolta pitää ja turvautua vaivaishoitoon, jos ei muuten toimeen tulisi.
Ja niin sai Sanna lapsinensa edes pään suojaa, leivästä koetti hän itse pitää huolta.
Hänellä oli vielä vähän rahoja, kun hän rautatieltä tuli ja niillä rupesi hän kaupustelemaan. Liinu, Tuppu ja Miina saivat päivät pääksytysten olla mökissä, omissa hoteissaan, kun äiti kierteli kaupoillaan. Vanhemmat pojat olivat saaneet lähteä kerjuulle muihin pitäjiin. Matista tuli väliin tietoja, että hän alkoi parantua.