Luk luk luk luk: narrr.
Viereisessä parressa nosti lehmä turpansa parren seinän päälle ja virkkoi: "yyy".
* * * * *
Kun miehet tulijaisista lähtivät, niin eipä heistä olisi toinen toistaan kyennyt tulesta auttamaan. Mutta hyvä halu voittaa kaikki vastukset. Yhteisin voimin he ponnistelivat, vaikka kyllä muutamain sääret heittivät hyvin pahasti "viittätoista". Tie tuli kävellyksi hyvin tarkkaan ja vieläpä kaupanpäälliseksi tienvieretkin. Jalat olivat näet keskenään koetella voimiaan, huolimatta siitä mille kurille siinä muu ruumis joutuu. Ne ryntäsivät vuoroin toisiansa vastaan ja silloin aina seurasi rymäys. Pää parka sai monta kolausta puita ja kantoja vasten noiden huimain tähden. Kyllähän pää olisi tuollaisista ilveilyistä ollut mielellään kaukana, onhan sillä jo ollut täysi kokonsa kymmenvuotiaasta aikain; mutta mitäs sääret. Niillä on sitä nuorten hulluutta, ne kun tarvitsevat kasvaakseen kolmattakymmentä ajastaikaa. Suu, joka on välistä viisaskin, huomasi että tähän kuperkeikan heittoon on syynä liian raskas kuorma ja rupesi siis lastia heittelemään—ei mereen, kuin olikin metsämatkat, vaan hangelle.
Jalatkin jo huomasivat että tosi tästä tulee, lopettivat leikkinsä ja silloin täytyi toisten vähä enemmän voimissaan olevain ruveta muka huonompia taluttamaan. Kotiinhan olisi itsekunkin pitänyt päästä. Ei he kaikki kuitenkaan päässeet; mikä uupui mihinkin. Joku vilustunein sai sijansa uunillakin, jossa se noessa ryvettyään näytti oikealta juhlapäivän vastaan ottajalta. Häveliäimmät olivat menneet saunaan, jossa sielläkään ei mahtanut olla paljon kauniimmalla korjuulla.
Semmoista se oli ja "vasta ensimäiset pullot", niinkuin Simo muutamia tunteja ennen sanoi.
Kohta pääsi vaimoväkikin huomaamaan, minkälaisilla matkoilla ne miehet ovat vaeltaneet, vaan salassahan niitä kumminkin täytyi pitää, ettei tulisi poikain päälle pahaa mainetta. Saivatpa isät tästäpuoleen harmitella jyvälaarien vajenemista, eikä sille paljon apua ollut, vaikka olisi avaimia kuinka suojellut. Eihän tuollaista pöläkkää ollut näkynyt kuin välisti markkinain edellä.
Jyvät ne olivat kulkeneet pimeinä aikoina Nystyrän mökkiin ja sieltä siihen kylään mistä härkä oli haettuna. Lisää oli valunut jyvän maksumiesten säkistä eikä niinkuin Simo oli unissaan nähnyt, makasiinin seinästä.
Toinen.
Tämä oli se Kalvin härällä vaihdettu "härkä", josta Simokin puhui vaimolleen. Se oli jo useampia aikoja ollut näillä syrjälaitumilla—ei lihoomassa, vaan hoikkenemassa ja hoikentamassa seutulaisten ilmankin hoikkia kukkaroita ja saattamassa ennestäänkin velkaiset vielä velkaisemmiksi. Mutta laitumiinsa tutustuneena alkoi se ammua niin kovasti että sai metalliotsaisen miehen liikkeelle. Hiljaa se hiiviskeli lähimaille, kuulusteli ja nuuski, vaan ei tällä kertaa sattunut mitään kuulemaan. Täytyi lähettää mies ottamaan selkoa, onko härkä perin laihtunut. Mies toi, kuten Moseksen aikaiset vakojat, tuoreet hedelmät nähtäväksi. Se oli näköänsä kaunista ja maistoi milt'ei hyvältä, ainakin niin hyvältä että ansaitsi ruveta tuumimaan valloituspuuhia.